Being so happy it almost hurts is probably the best way to describe the past few days. On Sunday evening two of the dearest people on this very planet popped out from a train to spend two heavenly days filled with love, laughter, silly stories, numerous glasses of wine, hugs, some football, inside jokes, photos, a picnic in the middle of the night, stars, heels, good food and a lot of other lovely stuff together with me. I find it truly hard to understand how on earth I could ever be so blessed I got friends like this and got, and still get to experience these terribly beautiful and special moments time after time. I am used to knowing that I’ll see my girls in a few months, yet this time there was a tiny ache in my soul all the time, knowing that dearest Rosanna is leaving for an year or an year and a half to the US in one and a half month. I know our friendship is used to long-distances, but it feels horrible to know that it’s actually going to be 12-18 months until I will again hold this girl in my hands. However, here’s a few of my favourite shots from our few days together!

    En taida pystyä kuvailemaan tunnelmaani muutaman kuluneen päivän aikana muuten kuin sanoen, etten pitkiin aikoihin ole ollut niin onnellinen, että sydän tuntuisi poksahtavan kaikesta siitä onnesta, jota se sisällään pitää. Sunnuntaina kaksi minulle rakkaimmista ihmisistä hypähti ulos Tampereen junasta viettämään kanssani kaksi taivaallista ja siunattua rakkauden, naurun, hupsujen tarinoiden, lukemattomien viinilasien, halejen, jalkapallon, sisäpiirivitsien, valokuvien, keskiyön piknikin, tähtien, korkojen, hyvän ruoan ja paljon muun ihanan täyttämää päivää. Tuntuu älyttömän vaikealta ymmärtää miten ihmeessä elämääni on voitu siunata niin ihania ystäviä, niin paljon rakkautta ja niin paljon uskomattoman kauniita ja erityisiä hetkiä kerta toisensa jälkeen. Vaikka näemmekin tyttöjen kanssa harvoin pitkän välimatkan vuoksi, olen aina voinut keinuttaa mieleni ja ikäväni rauhaan tietäen, että rakkaat ystäväni palaavat luokseni muutaman kuukauden sisällä. Tällä kertaa sielussani leijaili kuitenkin koko ajan haikea tieto siitä, että rakkain Rosanna matkustaa runsaan kuukauden päästä kohti Jenkkejä au-pair vuotta varten. Tiedän, että ystävyytemme on tottunut ja osittain rakentunutkin harvojen jälleennäkemisten varaan, mutta tuntuu silti kovin surkealta tietää, etten tule halaamaan tätä tyttöä ainakaan seuraavaan 12-18 kuukauteen… Nyt jätän kuitenkin haikeudet sikseen, ja näytän teille muutamat lemppariotokseni kuluneilta päiviltä!