THE STRUGGLE

SUKKIKSETKOROT1

Even though I truly like this outfit very much, it seems to have this weird ability to draw trouble to me whenever I’m wearing it. In this outfit I’ve worn broken stockings, lost my memory card filled with outfits photos and had coke thrown all over me and my friend. The first time I wore it was at the end of March, on a Saturday well spent at a concert held by a local a’cappella group and at one of my favourite restaurants by the lake, called E.Ekblom. That place is truly worth a recommendation, by the way! I’ve been dreaming of going there for quite a while now, it is inside this gorgeous pink old house, and one can always see the chandeliers glimmer through the windows! For the first time I made it inside and was very pleasantly surprised by the good service we were given. I’ve often experienced waiters can be slightly unfriendly to people who could possibly be underaged (meaning people like us, haha), but this time everyone wished us welcome, kindly asked for our ID’s at the same time as they served us our glasses of sparkling wine. I loved it – and totally need to go back there as soon as possible!

 

After a few (non-alcoholic) drinks (we were driving, so we didn’t want more than the one glass of sparkling wine), we decided to cut the night short and go home, since both of us had quite a lot to do the next day. Still, we were hungry and thus made our way to McDonalds, where we came to be in the midst of a more or less very weird incident. We bought our french fries and nuggets and sat down. In the table behind us sat three young gypsies, one man and two women. Suddenly, out of the blue, the guy stood up, walked towards our table, smashed his Big Mac box at us, threw his tray and his fries at one of the women and marched out of the restaurant. And that’s not even all – next came the same woman and threw her coke at us.

 

The incident itself didn’t really bother me that much – of course it was kind of shocking in the moment and I’d die to know why these people behaved the way they did. What did and still does bother me however, is the silence after the incident and the fact that not one single person did anything. The security guard standing by the door didn’t move one finger, no one said anything to the troublemakers, and no one, not even the staff, asked if we were okay or if we’d need napkins or anything. We were fine of course, but somehow I feel like someone could have done something – if not anyone else then at least a member of the staff. All is well, but it made me think and question how far a person can go without anyone interrupting. I can’t state that I would have acted differently in this kind of a situation, but at least I hope I’d be the one to help in a similar situation, if not otherwise then at least by bringing napkins.

 

Anyway, these photos were shot later on with the gorgeous Josephine, and I like them very much. The more I shoot together with her and with her camera, the more I start wishing I could buy a new camera. Somehow the quality of her Canon seems to be so much better than on my Olympus Pen… Now I’ll go back to prepare for the last part of my entrance examinations – so far it’s been going very well, so let’s hope Friday (the day of the last test) will go magnificently! Good luck to those of you who are going through your exams ❤

 

 

Vaikka tästä asusta kovasti tykkäilenkin, tuntuu se jotenkin vetävän puoleensa mitä oudoimpia ongelmia ja hankaluuksia – rikkinäisistä sukkahousuista ja hukatuista muistikorteista päin naamaa heitettyihin limuihin. Ekan kerran päädyin tähän asuun pukeutumaan, kun maaliskuun vikana lauantaina päätimme Matskun kanssa sivistää itseämme: päädyimme Sibelius-museoon Sekunti-accapella yhtyeen varsin onnistuneeseen konserttiin, jonka jälkeen löysimme yllättäen itsemme E.Ekblom ravintolasta Aurajoen varrelta. Pakko on muuten kyseistä paikkaa kehua maasta taivaisiin, niin hyvän vaikutuksen se meihin teki! Olen jo pidemmän aikaa fiilistellyt vaaleanpunaisia ulkoseiniä, kaunista rakennusta ja ikkunoista pilkottavia kristallikruunuja, mutta jotenkin en koskaan ole päätynyt käymään sisällä asti. Tällä kertaa sisälle asti kuitenkin päästiin, ja tarjoilijoiden ystävällinen asenne myös meitä kohtaan, jotka eivät vielä ikälopuilta näytä (joilta siis toisinsanoen pyydetään aaaaina paperit), jätti kyllä hymynpoikasen tämän tytön huulille. Usein vähän kivemmmissa ravintoloissa tarjoilijat tuntuvat olevan hieman ynseitä ja ylimielisiä nuoria kohtaan, tällä kertaa meidät toivotettiin ilomielin tervetulleiksi hymyjen (ja kuplivien lasillisten) kera. Love it – tänne mennään kyllä vielä uudestaan!

 

Drinksujen jälkeen päätimme kuitenkin lopettaa illan aikaisin, koska seuraavana päivänä taisi olla jotain tärkeää tekemistä. Vielä oli kuitenkin hiukan nälkä, ja niinpä lähdimme vielä käymään Mäkkärissä, jossa jouduimme (valitettavasti) yllättäen hieman dramaattisen välikohtauksen keskipisteeksi. Ostimme ihan normaalisti ranskikset ja kananugetit ja istuimme alas. Vinosti meidän takana istui kolme nuorta romania, kaksi naista ja yksi mies. Yhtäkkiä, ilman minkäänlaista varoitusta mies nousi ylös, käveli kohti meidän pöytäämme, heitti hampurilaislaatikkonsa meidän päälle, läimäytti omalla pöydällä olleen tarjottimen ranskiksineen naisystävänsä päälle ja marssi ylös. Ei tässä kaikki – seuraavaksi samainen nainen nousi ylös marssi meidän luoksemme ja heitti lähes täysinäisen kokis-mukinsa meidän päälle.

 

Välikohtaus ei sinänsä jäänyt vaivaamaan mieltäni – tottakai se hiukan järkytti ja haluaisin aivan äärettömän kovasti saada tietää, mikä näiden kyseisten henkilöiden motiivi käyttäytyä näin oli. Mieleen painui kuitenkin hiljaisuus, joka kohtauksen jälkeen jäi ja se, ettei yksikään ihminen tehnyt yhtään mitään. Ovella seisonut vahti ei liikahtanutkaan, kukaan ei sanonut/huutanut häiriköille mitään, eikä kukaan – ei edes henkilökunta – loppujen lopuksi kysyny edes josko apu tai servetit olisivat olleet tarpeen. Sinänsä ei tietenkään ollut mitään hätää, mutta servetit ja niiden tarjoaminen siinä tilanteessa olisi kyllä voinut olla ihan kiva, samoin kuin jonkinlainen palvelu henkilökunnan puolelta. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta kyllä hiukan jäi mietittyttämään, miten paljon ihminen voi toiselle tehdä ennen kuin kukaan puuttuu siihen. En tosiaankaan väitä, että olisin itse toiminut yhtään eri tavalla, mutta ainakin toivon, että jos joskus samankaltaiseen tilanteeseen joudun sivustakatsojana, osaan tarjota apua edes servettejen muodossa.

 

Nämä kuvat otettiin myöhemmin ihanan Jossen kanssa, ja tykkäilen näistä kovasti. Alkaa kovasti tehdä mieli ostaa uusi parempi kamera näitä katsellessa, niin paljon parempi laatu Canonin järkkärillä otetuissa kuvissa tuntuu olevan… Jos jotain siis kiinnostaisi ostaa minun Olympus Pen E-Pl 5, ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä 🙂 Nyt lähden jatkamaan pääsykokeiden viimeiseen osaan valmistautumista, tähän asti kaikki on sujunut varsin hyvin ja ongelmitta, joten toivottavasti perjantainkin koesoitto menee hienosti! Tsemppiä kaikille, jotka puurtavat omien pääsykokeittensa parissa – you can do it ❤

gp13gp5SUKKIKSETKOROTgp6gp2gp3

Blazer   H&M // Crop-top   Zara // Pants    Carlings // Heels    Mango

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s