MY 2018

Uuden vuoden kynnyksellä on mielestäni aina yhtä ihanaa koota ajatukset hetkeksi ja pohtia kulunutta vuotta ja sen parhaita paloja. Kerta toisensa jälkeen helpoimmaksi tavaksi on osoittautunut erinäisten kysymysten kysyminen, ja sillä konseptilla ajattelin tämän(kin) vuotisen reflektioni toteuttaa!

Mitä kohokohtia vuoteen mahtui?

Vuoteni kohokohtina pidän mennyttä joulua sekä kaikkia ihania matkoja, jotka sain tehdä.

Vietin joulua poikaystäväni ja oman perheeni kanssa ja jotenkin jäi todella kiitollinen ja rakastettu olo. Matkoistani nostaisin kohokohdiksi yksin tehdyn matkani Venetsiaan ja Portogruaroon, matkan Los Angelesiin viettämään parhaan ystäväni häitä sekä kaikki matkani Englantiin poikaystäväni luokse.

Mistä olet kiitollinen kuluneessa vuodessa?

Olen ennen kaikkea kiitollinen siitä, että oman tulevaisuuden suunta tuntuu vihdoin varmemmalta. Vaikka tekemistä riittää vaikka millä mitalla, tuntuu vihdoin siltä, että tiedän (ainakin suurinpiirtein) mitä teen. Olen myös kiitollinen siitä, että saan soittaa upeaa musiikkia hienojen ihmisten kanssa, samalla kun saan opiskella jotain ihan muuta, mutta vähintäänkin yhtä mielenkiintoista.

Kaikkein kiitollisin olen kuitenkin ehkä poikaystävästäni, parhaista ystävistäni sekä perheestäni.

Mistä kolmesta asiasta haluaisin tulevana vuonna oppia lisää?

Tuntuu, että kuluneena vuonna löysin uudestaan soittamisen ilon, enkä malta odottaa, että saan soittaa vaikka mitä ihanaa tulevana vuonna! Oikiksen jutut kiinnostavat edelleen ihan valtavasti, ja toivottavasti pystynkin ainakin joissain määrin jatkamaan noita opintoja soittamisen rinnalla myös tulevana vuonna.

Tulevana vuonna haluaisin myös oppia lisää ruoanlaittoa. Olen aina tykännyt leipoa, mutta ollut maailman laiskin kokki ja haluaisinkin mieluusti oppia kokkailemaan entistä paremmin.

Kuka oli inspiroivin ihminen, jonka tapasit tänä vuonna?

Tämän vuoden inspiroivimpiin ihmisiin lukisin koulumme dekaanin, jonka kanssa yllättäen pääsin kahville. Toivon, että jonain päivänä saan olla yhtä hurmaava, viisas ja välittävä nainen.

Mitä pelkäsit vuoden alussa, mitä et enää tänä päivänä pelkää?

Pelkäsin, etten ikinä saa selvyyttä oman elämäni suunnasta. Tänään se tuntuu melko selvältä ja olen melko varma, että olen ihan oikeaan suuntaan menossa.

Mitä asioita toivot vieväsi mukanasi myös uuteen vuoteen?

Rauhaa, itsevarmuutta ja määrätietoisuutta.

Missä paikoissa koit suurinta elämäniloa tänä vuonna?

Koin mielestäni eniten elämäniloa muilla mailla kaukahilla, haha. Los Angelesissa oli monia ihania hetkiä parhaiden ystävieni kanssa ja Lontoossa olin myös monesti niin onnellinen, että tuntui, että sydän suorastaan pakahtuu. Koti-Suomessa vietetyistä onnellisista hetkistä tulee mieleen päällimmäisenä Stellan kanssa tehty helle-päivän piknik Suomenlinnaan sekä viime viikolla vietetty joulu.

Mihin asioihin haluaisit panostaa tulevana vuonna enemmän?

Haluaisin ainakin yrittää urheilla hieman enemmän ja lisäksi vihdoin opetella budjetoimaan kunnolla. Vaikka elämä oli jo tänä vuonna melko täysinäistä, toivoisin myös pystyväni panostamaan vielä enemmän soittoihin. Olisi mielestäni myös ihanaa ehtiä bloggailla!

Mitkä 6 adjektiivia kuvailisivat kulunutta vuotta parhaiten? Mitkä olisivat ensi vuoden adjektiivit?

Kulunutta vuotta kuvaavat adjektiivit onnellinen, selventävä, tasapainoinen, eteenpäin kuljettava, rakkautta täynnä oleva sekä itsenäinen.

Tulevaa vuotta haluaisin jatkaa aika lailla samoilla adjektiiveilla, mutta lisäisin listaan vielä menestyksekäs. Sormet ristissä siis! 😀

// On the verge of a New Year I love to gather my thoughts for a few minutes and reflect back on the year that has been. Time after time the easiest way to do this has turned out to be to ask questions from myself, and thus that is the concept I’ll be going for (again) this year! Here we go!

Which were the highlights of your year?

The highlights of the past year were definitely the past Christmas and all the wonderful trips I got to make. I spent Christmas with my boyfriend and my family and I felt so blessed, grateful and loved. This year was really so special!

Of all my travels this year my favourites were my trip to Venice and Portogruaro, my trip to LA to celebrate my best friend’s wedding and every single trip I got to make to England to see my boyfriend.

What are you grateful for in the past year?

First and foremost I’m so grateful for finally feeling like I’m actually on the right path towards the future I want and am meant to go for. Although there’s still so, so much to do it’s very relieving to finally feel like I know – at least approximately – what I’m doing. I also consider myself to be very lucky to get to play fantastic music with great people, whilst also studying another more academic super interesting subject on the side.

The number one thing I’m grateful for this year is, however, my boyfriend, my best friends and my family.

Which three things are you interested in learning more of?

I feel like during the past year I finally rediscovered the joy of playing and I am looking so much forward to learning new pieces and playing more wonderful music! Studying law still interests me a huge amount, and I hope I’ll be able to keep up my studies also in that field during the upcoming year.

Last, but not least, I’d love to learn new recipes and in general more about cooking. I always loved to bake, but have been the laziest chef and would love to try new things and get better in the kitchen in 2019.

Who was the most inspiring person you met?

The most inspiring person I met this year must’ve been the dean of our school whom I surprisingly ended up having coffee with. I really hope I’ll someday become as charming, wise and caring as she seemed to be.

What did you fear in the beginning of the year, that doesn’t scare you anymore?

I was afraid I’d never find clarity regarding what I want to do in life. Now it seems so much more clear and I’m quite sure I’m on the right track.

Which things would you like to bring with you to the new year?

Peace, confidence and determination.

In which places did you feel the happiest this year?

I felt most happy in far away lands, lol. I had so many wonderful moments for instance in LA, and in London I many times felt so happy my heart could’ve exploded. Happy moments spent in Finland were a picnic with Stella in the middle of a heat wave and the peaceful Christmas we spent last week.

What would you like to improve next year?

I’d like to work out at least a bit more and also finally pull myself together and learn to budget. Also, although my life was quite packed already this year I’d like to improve my playing and practicing routines and take them to a whole new level. On the side of all this I hope I’ll also have time to blog a bit, I really enjoy doing this so much!

Which 6 adjectives describe the past year the best? Which adjectives would you like to describe next year?

The adjectives describing last year would be happy, clarifying, balanced, progressive, full of love and independent.

I’d love to continue the next year with pretty much the same adjectives, and maybe add one more, being successful. Let’s keep our fingers crossed! 😀

4 Comments Add yours

  1. Ansku says:

    Eksyin blogiisi sattumalta ja vitsi miten mielettömän ihania kuvia! Mielenkiinnosta kysyn, opiskeletko oikiksessa?

    1. Voi kiitos, ihanaa että löysit tänne! 🙂 Tällä hetkellä teen maisteria Sibelius-Akatemialla ja suoritan oikiksen opintoja Avoimessa Yliopistossa. Tavoitteena olisi kuitenkin maisterin valmistuttua toivottavasti vielä päästä oikikseen, ala kiinnostaa nimittäin ihan valtavasti! Peukut pystyssä siis! 😀

  2. Ansku says:

    Oi, kovasti tsemppiä sinulle opinnoissasi! Itsekin avoimessa suoritan oikiksen opintoja ja toivon että tänä keväänä vihdoin pääsisin väylä kautta sisälle. Tai joskus jos ei nyt 😀 Kovaa työtä vaatii tuo väyläkin!

    1. Niinpä! Paljon tsemppiä sinullekin opintoihin! 🙂

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s