PINK & LEO

Ylipolvensaappaat, hame, paita ja villakangastakki – tällä kaavalla olen rullaillut lähes koko kuluneen talven. Vaikka tällä hetkellä pinnalla oleva eläinkuositrendi ei juurikaan iske, on tämä Cubukselta aikoinaan löytynyt leopardikuosinen minihame ollut päällä viime kuukausina useammin kuin edes jaksan muistaa. Yleensä olen yhdistänyt hameen valkoiseen ja mustaan, mutta tällä kertaa päätin kaivaa kaapista vaihtelun vuoksi vaaleanpunaista.

Viikko on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka tekemistä edelleenkin on enemmän kuin tarpeeksi… Olen juossut ympäriinsä aika lailla aamu-seitsemästä ilta-yhdeksään, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on toiminut enemmän kuin hyvin. Jollain tapaa tuntuu, että saan enemmän aikaiseksi kiireen keskellä ja onnistun keskittymään eri tavalla, kun tiedän, että kuhunkin tehtävään varattu aika on todella rajallinen. Seuraavana ohjelmassa vuoden ensimmäinen luento, olkoon se tällä kertaa lyhyt ja ytimekäs – olisi ihanaa päästä kerrankin ajoissa kotiin! 😀

asdasP

// Over-the-knee-boots, a skirt, a shirt and a wool coat – this is the scheme for pretty much every single outfit I’ve been wearing for the past winter. Even though I haven’t been too much into the current animal print trend, I’ve been gushing over this cute old leo patterned mini skirt lately and worn it more than I even can remember during the past months. Mostly I’ve paired it with white and black, however this time it was time for some pink.

My week has started well, although I can assure it hasn’t gotten any calmer.. I’ve been more or less running around from 7 am until 9 pm, but so far it’s all good. Somehow the business makes me more effective and helps me focus when I really need to. Now off to the first actual lecture of this year, may it be short and sweet – I really wouldn’t mind being home early for once 😀

Coat – Zara // Knit – Mango // Skirt – Cubus // OTK-boots – Steve Madden // Bag – Furla

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s