Viime vuosina olen päätynyt matkustamaan jonkun verran ihan yksikseni ja vähitellen olen oppinut pitämään siitä aina enemmän ja enemmän. Olen lähtökohtaisesti aika itsenäinen ihminen ja nautin asioiden tekemisestä yksin, ja olen melko vakaasti sitä mieltä, että yksin matkustaminen tekisi hyvää ihan jokaiselle. Ajan viettäminen itsekseen ja omasta seurasta nauttiminen on valtavan tärkeää ja ainakin itse olen pitänyt sitä monessa tilanteessa todella hyödyllisenä taitona.

Omillaan matkustamisen paras puoli on mielestäni alusta asti ollut ennen kaikkea vapaus ja vapaus valita. Kävelyvauhti, lounas- tai illallisravintola, nähtävät nähtävyydet sekä reitit ovat juuri sitä, mitä itse haluat. Kukaan ei kerro mitä pitäisi tehdä, vaan olet 100 % vastuussa.

Vapaudentunteen lisäksi yksin matkustamisessa viehättääkin tietynlainen itsenäisyyden tunne. Tiedän tottakai, että pärjään ja selviän ihan hyvin yksin, mutta jotenkin on silti ihanan tyydyttävää ja voimaannuttavaa kerta toisensa jälkeen todeta, etten välttämättä tarvitse ketään muuta pärjätäkseni ja nauttiakseni.

Vaikka yksin matkustaminen ihanaa onkin, on tietenkin myös niitä hetkiä, jolloin toivoisin jonkun olevan vierelläni. Etenkin äärimmäisen kauniissa ja tunnelmallisissa hetkissä kaipaan kokemusten jakamista. Joskus tähtitaivas tai auringonlasku on sanoinkuvaamattoman kaunis, ja olisi ihanaa tietää, että joku muukin kokee saman kuin minä.

Ajoittain kaipaan myös vastuusta luopumista. Etenkin viuluun liittyvillä matkoilla olen usein päivän päätteeksi niin poikki, että olisi helpotus saada edes hetkeksi sanoa hyvästi omatoimisuudelle ja antaa jonkun muun päättää esimerkiksi missä, milloin ja mitä syödään illalliseksi. Toisaalta, ehkä yksin matkustamisen hienous onkin siinä, että tällaisissakin hetkissä joutuu hieman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Kaiken kaikkiaan yksin matkustaminen on joka tapauksessa kokeilemisen arvoista. Seuraavalla kerralla suuntaan yksin matkan päälle elokuussa, kun suuntana on jälkeen Italia mestarikurssin merkeissä. Odotan innolla, mutta siihen asti aion nauttia muiden ihanien ihmisten seurasta sydämeni pohjasta. Kaikki postauksen kuvat on muuten otettu yksin tehdyillä matkoilla.

asdas

// During my days I’ve done a fair share of travelling all by myself and learnt to enjoy it quite a bit. I’m in general quite an independent person and enjoy doing things alone, and I must say I think travelling alone is something that would probably do good to a lot of people. Spending time all by yourself and learning to enjoy your own company is important and can in many cases turn out to be a surprisingly valuable asset in life.

Ever since the very first time I left for my first trip alone I felt a huge freedom. That is for me the best part of travelling alone: you are free to choose. Whether it’s the pace at which you walk, the restaurants you’ll be dining at, the things you’ll see or the routes you’ll take, no one is there to tell you what to do or choose for you; you are in charge.

Besides freedom, the one thing I’ve always also enjoyed when travelling all by myself, is a certain feeling of independence and strength. Of course I know I’m able to do all these things by myself, but there is something rather satisfying and empowering about knowing that I don’t necessarily need anyone but myself in order to enjoy or to find my way.

Yet, I guess, I have to admit sometimes there are moments during which I end up wishing there was someone by my side. The thing I miss the most when travelling alone is the chance to share the beauty of certain moments. Sometimes there is a starlit sky or a sunset so beautiful there are no words to describe it and in those cases it would be wonderful to just know the person next to you saw it with you and shared the experience.

From time to time I also miss the possibility of giving up the lead for even a few minutes. Sometimes, in particular in violin related travels, by the end of the day I’m so tired it would be a relief to say bye to all the independence and strength and to just have someone else decide for me for instance where, what and when we dine. When I’m tired I mostly want to be quiet and at peace and in particular then I’d love to have someone else to do the talking. However I guess in a way the beauty of it is that you’re forced to step outside your comfort zone in these cases.

Anyway, in conclusion I think travelling alone is something worth trying and experiencing. All pics of this post are by the way taken on sightseeing trips I’ve been on alone! Quite nice memories, aren’t they! My next trip alone is in August when I’m headed back to Italy for a masterclass. Can’t wait, but I’ll also enjoy sharing all the beauty this summer has to offer with the wonderful people around me until then!