HOW LIVING ABROAD CHANGED ME AS A PERSON

Uusi syksy, uudet kujeet! Koska syksy on uusia alkuja täynnä, ja arvailen, että jokunen lukija saattaa olla muuttamassa ulkomaille, ajattelin jakaa vähän ajatuksia vaihtovuodestani ja ulkomailla asumisesta. Tein yliopiston toisena vuonna vaihtovuoden Amsterdamiin, ja vaikka vastoin omia odotuksiani päädyin palaamaan kotiin vuoden jälkeen, koen, että vuosi ulkomailla teki monella tapaa tosi hyvää. Alunperin odotin vaihtovuodelta…

STEPPING INTO THE FALL SEMESTER

Odotan niin innolla syyslukukauden alkamista! Kesä oli aivan ihana, ja koen todella kerrankin olevani valmis uuden kouluvuoden alkuun. Kuten varmaan moni blogiani lukenut jo tietää, rakastan listoja ja tavoitteiden asettamista ja niinpä ajattelin, että voisi olla hauska vilkaista, mitä kaikkea toivon saavani aikaiseksi tulevina kuukausina. Koulu. Jatkan maisteriani ja olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseni. 60-70%…

7 X MUST DO’S IN VALENCIA

Matka Valenciaan osoittautui juurikin niin ihanaksi kuin olin odottanut! Lähdettiin matkalle aika avoimin mielin ja toivottiin lomalta lähinnä yhdessäoloa, rentoutumista ja hyvää ruokaa, ja saatiin kyllä todella juuri sitä, mitä tilattiin! Otin valitettavan vähän kuvia matkan aikana, mutta ehkä se kertoo enemmän onnistuneesta matkasta kuin mistään muusta. Halusin kuitenkin jakaa kanssanne Valencian parhaat palat, ja…

SWIMMING SUIT

On ehkä kesän viimeisen asupostauksen aika! Mielessä olisi vielä muutama kesäinen asu, jonka haluaisin kanssanne jakaa, mutta koska en niitä taida saada kuvatuksi saavat ne jäädä muhimaan ensi vuoteen. Tässä kuitenkin yksi kesän mukavimmista asuista! Kesä lähenee loppuaan, eikä siitä pääse yli eikä ympäri, joten viimeiset hetket juoksennella ympäriinsä uimapuvussa ja ilmavissa hameissa alkavat olla…

SEVEN THINGS I’VE MISSED FROM FINLAND

Aikani täällä Lontoossa lähenee loppuaan, ja tässä vaiheessa ajattelin, että olisi hauska koota yhteen postaukseen ne muutamat asiat, joita olen todella ikävöinyt Suomesta täällä ollessani. 1. Ruisleipä. Klisee, tiedetään, mutta jos yksi elintarvike pitäisi mainita, olisi se tämä. Lisäksi olen kaivannut suomalaista taco-maustetta, karjalanpiirakoita, Knorrin Hollandaisekastiketta, uusia perunoita, Turun punaista sinappia, Polar-juustoa sekä Snellmannin kinkkuja….

AUGUST SNAPSHOTS

Kuluneina viikkoina on tapahtunut niin paljon kaikkea kivaa, että ajattelin jakaa parhaita paloja tännekin puhelinkuvien muodossa! Viikkojen aikana olen pääosin harjoitellut ja nautiskellut kotielämästä asunnollamme, mutta viikonloppuisin olen pyrkinyt tekemään kaikkea kivaa ja käynyt museoissa sekä kuuntelemassa BBC Promseja. Jotkut teistä ovatkin ehkä nähneet osan kuvista InstaStoorejeni puolella, mutta ellette ole, täältä pesee, ja seurailemaanhan…

THE ALPHABET OF HEELED ADVENTURES

Aikaiset aamut ovat päivien lempihetkiäni. Jos jaksaisin, voisin herätä jo ennen viittä, jotta saisin itsekseni touhuilla ja nauttia siitä, ettei vielä ole kiire minnekään ja että koko muu maailma on vielä unessa. Bea. Pari vuotta sitten edesmennyt koiramme oli maailman ihanin, hassuin, viisain, myötätuntoisin, musikaalisin, kaunein, itsepäisin ja ihanin koira. En olisi ikinä osannut kuvitella,…