SWIMMING SUIT

On ehkä kesän viimeisen asupostauksen aika! Mielessä olisi vielä muutama kesäinen asu, jonka haluaisin kanssanne jakaa, mutta koska en niitä taida saada kuvatuksi saavat ne jäädä muhimaan ensi vuoteen. Tässä kuitenkin yksi kesän mukavimmista asuista! Kesä lähenee loppuaan, eikä siitä pääse yli eikä ympäri, joten viimeiset hetket juoksennella ympäriinsä uimapuvussa ja ilmavissa hameissa alkavat olla käsillä. Voidaanko muuten nostaa hattua siskolleni, joka kerta toisensa jälkeen onnistuu nappaamaan minut kuviin, joissa olen hymyilevimmilläni!

Päiväni Lontoossa alkavat olla luetut ja tällä hetkellä kirjoitankin Espanjan Valenciasta, jossa juhlistamme myöhästyneitä synttäreitäni ja viettämään ensimmäistä yhteistä loma-matkaamme! Kun palaamme Lontooseen ehdin juuri ja juuri pakata laukkuni ennen lähtemistä Italiaan kesän viimeiselle mestarikurssille ennen paluutani Suomeen ja kesän virallista loppumista. Vaikka tuntuu haikealta, että kesä loppuu ja että aika kului niin käsittämättömän vauhdikkaasti, olen toisaaltani jo hiukan innoissani syyslukukauden alkamisesta. Syksystä tulee varmastikin intensiivinen, mutta koska käytin kesän kerrankin akkuja lataillen, en ole koskaan kokenut olevani yhtä valmis tulevaan. Täältä tullaan!

asdas

// Time for one of my last summer looks this year! I would still have a few outfits that I’d like to show you, but as I haven’t had the chance to shoot them I guess we’ll just have to save them ’til next year. The season is almost coming to an end, and there are only a few weeks left to run around in a swimming suit and flowy skirts. This is one of the most comfortable outfits I’ve had all summer!

My days in London are coming to an end, and right now I’m writing from Valencia, Spain where we arrived yesterday for a long weekend to belatedly celebrate my birthday and to spend our first holiday together! When we come back I’ll have a day to pack my things, then I’m jetting off to Italy for one last masterclass, after which I’m finally returning to Finland – and then the summer is over. Although I admittedly feel a bit melancholic that the summer went by so fast, I must admit that it feels fun to get started with the upcoming fall semester. It’s for sure going to be quite intensive, but after having had the chance to properly recharge during the summer, I couldn’t feel much more ready.

Headband – Marzoline // Earrings – Mango // Swimming suit – H&M // White skirt – Uniqlo // Sandals – Carvela

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s