
Uusi syksy, uudet kujeet! Koska syksy on uusia alkuja täynnä, ja arvailen, että jokunen lukija saattaa olla muuttamassa ulkomaille, ajattelin jakaa vähän ajatuksia vaihtovuodestani ja ulkomailla asumisesta. Tein yliopiston toisena vuonna vaihtovuoden Amsterdamiin, ja vaikka vastoin omia odotuksiani päädyin palaamaan kotiin vuoden jälkeen, koen, että vuosi ulkomailla teki monella tapaa tosi hyvää.
Alunperin odotin vaihtovuodelta ennen kaikkea soittoihin liittyvää kehittymistä, ja ihan alkuun pitääkin todeta, että vastoin odotuksiani kasvoin ehkä lähinnä ihmisenä. Kuulostaa ihan naurettavan kliseiseltä, mutta etäisyys kotiin kasvatti. Mikä kaikki siis muuttui?
Itsenäistyin. Vaikka olin asunut omillani jo vuoden, kasvatti vuosi muilla mailla toimimaan paljon itsenäisemmin. Ulkomailla kukaan ei kysele kuulumisia yhtä säännöllisesti kuin Suomessa ollessa, joten arkiset ongelmat tulee ratkaistua paljon omatoimisemmin – joka välissä kun ei voi soittaa kotiin. Osittain tämä liittyy tietenkin aikuistumiseen, mutta luulen, että ulkomailla asuminen nopeutti prosessia.
Opin ajattelemaan itsenäisesti. Etäisyys kotiin ja vanhoihin ystävä- ja opiskelupiireihin antoi minulle myös ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni mahdollisuuden ajatella ihan oikeasti itsenäisesti. Vaikkei perhe ja ympärillä olevat muut ihmiset välttämättä tiedostaen vaikuta valintoihin, koen, että nuorempana ympärillä olevien mielipidettä ja tiettyä hyväksyntää kaipaa ihan tahtomattaan. Ulkomailla tuttuja ja turvaa ei ole samalla tavalla tarjolla. Vaikka koti oli aina pelkän puhelinsoiton päässä, mahdollisti kauempana oleminen oman pohdiskelun ihan uudella tavalla. Mielipiteet, tavoitteet ja unelmat muuttuivat ja kehittyivät itseni näköisiksi kuin huomaamatta.
Opin small talk:aamaan. Vaihtovuosi pakotti sosialisoimaan ja keksimään puhuttavaa silloinkin, kun ujostutti eikä oikein tiennyt, mitä sanoa 😀 Suomessa ihmisiä tervehditään ihan yksinkertaisella Hei!:llä, kun taas Amsterdamissa kaikkien eteen tulleiden tuttujen kanssa käytiin läpi koko “How are you?”-rulianssi. Palasin kotiin paljon avoimempana ja välittömänpänä kuin ennen, ja vaikka osa onkin karsiutunut ajan myötä, olen nykyään paljon sujuvampi small talk:aaja ja puheliaampi versio itsestäni kuin mitä olin ennen ulkomailla asumista.
Käsitys maailmasta muuttui. Tätä on ehkä vaikea ymmärtää Suomesta käsin, mutta koin, että ulkomailla ollessani ymmärrys maailman suuruudesta ja Suomen pienuudesta kehittyi ihan erilaiseksi. Täällä ollessa Suomi tuntuu joskus maailman keskipisteeltä, ja oli terveellistä saada muistutus siitä, että maailma on aika paljon isompi kuin Suomi, ja että ihmisiä on ihan uskomattoman paljon enemmän kuin meitä täällä. Tämä sinänsä on tietenkin itsestäänselvyys, mutta ulkomailla se tuntuu aina helpommin hahmotettavalta asialta.
Aloin arvostamaan Suomea ihan uudella tavalla. Vaikka toisaalta tajusin, että Suomi on ihan todella pieni ja kaukainen paikka keski-Euroopasta katsottuna, aloin myös ymmärtämään, miten uskomattoman hyvin meillä on asiat. Opiskelijalounaat, asumistuet, puhtaus, siisteys, ilman raikkaus, tila, rakkennuskanta, luonto, terveydenhuolto, vanhempainvapaat, koulutus… Voisin jatkaa listaa ihan loputtomiin. Täällä on hyvä olla, ja vaikka välillä harmittaa sään kylmyys tai ihmisten ajoittainen sisäänpäinkääntyneisyys, ovat mahdolliset harmituksen aiheet loppujen lopuksi aika pieniä.
Monet näistä muutoksista liittyvät varmastikin osittain ihan vain aikuiseksi kasvamiseen, mutta toisaalta epäilen, että yksin ulkomaille muuttaminen kasvattaa ihan iästä riippumatta. Suosittelen ulkomaille muuttamista edes vähäksi aikaa ihan kaikille, ja koen, että olen niin paljon monipuolisempi versio itsestäni ulkomailla vietettyjen kausien takia. Vaihdossa tai muutoin ulkomailla pidempiä aikoja viettäneet, samaistutteko yhtään ajatuksiini? 🙂
asdas
// New fall, new adventures! As the fall is full of new beginnings, and I’m guessing there might be a reader or two moving abroad, I thought it could be fun to share with you some thoughts on living abroad. During my second year of university I did an exchange year in Amsterdam, and although I ended up coming back home after a year (against my original expectations), I feel that my year abroad did me so good!
When moving I mostly expected a year of nothing too particular and mostly expected development as a musician. Turns out I was wrong. A lot changed and I developed mostly as a person. Sounds clichee, but being far away from home kind of forces you to grow. So what really changed?
I grew more independent. Although I’d been living on my own already a year before moving to Amsterdam, I feel like living in a completely different country made me so much more independent. Far away from home there’s no one frequently asking what’s up, and you end up deciding on stuff mostly on your own. You have to find solutions to your everyday problems by yourself and cannot call home every time something comes up. Of course this is a part of growing up aswell, but I feel like living abroad speeded up the whole process.
I learnt to think independently. The distance to my family and all my old friend- and school circles gave me the chance to truly think independently, maybe for the first time in my life. Although I know my family and friends don’t mean to influence my thinking, it’s quite natural that you look for some kind of reflecting opinions and approval from the people around you, whether or not you want to – especially when you’re young. When you live abroad you don’t have the same possibility to do this. Although home is just one call away, being further made me reflect on many things in a completely new way. My opinions, goals and dreams changed, developed and became more my own without me even noticing.
I learnt to small talk. Let’s face it; I’m not the most socially smooth person. However, being abroad forced me to socialise and come up with what to say even when feeling shy and a bit awkward 😀 In Finland you greet people with a simple “Hi!”, however in Amsterdam more or less everyone you kind of knew were met with the traditional “How are you?” obligations. I returned to Finland so much more open and communicative than before, and although I’ve lost a lot of this during the years I still consider myself to be a smoother small talker and a more talkative version of myself than I was before living abroad.
My way to look at the world changed. This is sometimes hard to understand from Finland, but I feel that my comprehension of the size of the world and the smallness of Finland became completely different after living in the center of Europe. When living here this sometimes feels like the center of the world, and it was very healthy to get a reminder of that the world is so much bigger than this and that there are so, so many more people out there than just the 5 million of us. Of course this is a given, but when you’re further away from home it’s easier to comprehend.
I learnt to appreciate Finland in a completely new way. Although I realized Finland is an incredibly small and far away place when looking from the middle of Europe, I also understood how great everything really is here. Cheap student lunches, food in school, support for living, the cleanliness, the freshness of air, the space, the polished buildings, the nature, the healthcare system, the parental leaves, the education… The list is endless. Things are great here, and although the weather can be very bad and people are a bit introverted from time to time, these are quite small problems in the bigger picture.
Many of these changes are for sure also part of growing up, but I truly think that living abroad makes you grow no matter how old or young you are. I recommend living abroad for everyone for a however short or long period. At least I came back as a much more vivid, grown-up and diverse version of myself. Those of you who did on exchange abroad or otherwise spent longer times away from your home country, do you relate to my thoughts? 🙂

Samaistuin kovasti ajatuksiisi! Hyvin muotoilit omatkin fiilikset 🙂 Muutin suoraa lukion jälkeen kotikotoa Lontooseen vuodeksi, ja se muutti elämäni ja ajatteluni ihan täysin. Toki aikuistumista olisi varmasti tapahtunut muutenkin tuossa iässä, mutta se korostui, kun oli kaukana kotoa.
Varsinkin tuon maailman näkeminen eri tavalla oli itselleni yllätys. Suomea katsoi eri tavalla ulkomailta käsin. Niin hyvässä kuin pahassakin. Matkustaminen tuo perspektiiviä omaan ajatteluun. Suosittelen välivuotta/vaihtovuotta ulkomailla aina ja kaikille.
Sama juttu ulkomailla asumisen jälkeen – kuinka paljon sitä arvostaakaan Suomea nykyään!
Tunnistan niin monia kohtia tässä ❤️ suosittelen vaihtovuotta ihan jokaiselle 🙂
xxx
E
http://www.elisabethrundlof.com
Nuo vaihdot on isoja juttuja ihan jokaiselle nuorelle. Mahtavaa, että olet saanut kokea sen 🙂