SUNDAY STYLE CRUSH: LORNA LUXE

Tämän tai itse asiassa jo viime viikon Sunday Style Crush tulee vähän myöhässä – postaus oli ajastettu, mutta ajastus epäonnistui 😀 Hypetin Lorna Luxea jo aikaisemmassa postauksessani lemppari Instagrammaajistani, mutta koin kuitenkin, että naisen ihana tyyli ansaitsi vielä ihan oman postauksensa. Entinen lentoemäntä, nykyinen some-vaikuttaja ja muotisuunnittelija Lorna vei sydämeni jo päätyessäni hänen Instagram-tilillensä ihan…

8 DAYS, 8 OUTFITS

Perjantain kunniaksi ajattelin kokeilla uudenlaista konseptia, nimittäin kahdeksan asua kahdeksassa päivässä! Kuluneina kuukausina olen napsinut nopeita kuvia suosikkiasuistani ja tallentanut kuvat erilliseen kansioon, josta huonompana päivänä voin helposti hakea asuinspiraatiota. Kansiosta on ollut paljon apua, ja ajattelinkin, että olisi hauska jakaa kuluneiden viikkojen lempiasuja teidänkin kanssa! 🙂 Kaikki asut, ensimmäistä bile-asua lukuunottamatta, ovat tavallisina arkipäivinä…

EARRINGS

Kesän aikana löysin puolivahingossa niin monia kauniita korvakoruja ja tukkapantoja, että näin syksyn tullen on todella mistä valita! Yksi suosikkiostoksista löytyi Muse & Moda-verkkokaupasta, josta niin ikään löysin tässä postauksessa hehkuttamani kauniin kultaisen tukkapannan. Tämän postauksen korvikset ovat ihanan klassiset ja ajattomat, enkä malta odottaa, että pääsen käyttämään niitä niin rentojen farkku-kauluspaita yhdistelmien kuin juhlavampien…

PINK PANTS

Kuten somehiljaisuudestani ehkä voi päätellä, kiire pääsi yllättämään pahemman kerran koulun alettua! Tekemistä, ja ennen kaikkea harjoiteltavaa on paljon, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – on kyllä tosi hyvä fiilis tulevasta syksystä. Hektisestä aikataulusta johtuen käy kuitenkin helposti niin, että vaikka iltaisin olisikin aikaa istahtaa koneen äärelle ja kirjoitella tänne, olen…

MY HOME

Ai, että miten ihanaa olla kotona! Alivuokrasin asuntoni kesän ajaksi, enkä varmaan ikinä ole ollut niin rakastunut kotiini kuin nyt palattuani tänne kolmen kuukauden matkalaukkuelämän jälkeen. Vanhempani muuttivat kesän aikana pois lapsuudenkodistani ja niinpä tännekin kulkeutui muuton tieltä pois muun muassa aivan ihana, iso valkoinen matto sekä maalaus, joka sopii tänne kuin nappi silmään. Sisustus…