SUNDAY STYLE CRUSH: LORNA LUXE

Tämän tai itse asiassa jo viime viikon Sunday Style Crush tulee vähän myöhässä – postaus oli ajastettu, mutta ajastus epäonnistui 😀 Hypetin Lorna Luxea jo aikaisemmassa postauksessani lemppari Instagrammaajistani, mutta koin kuitenkin, että naisen ihana tyyli ansaitsi vielä ihan oman postauksensa. Entinen lentoemäntä, nykyinen some-vaikuttaja ja muotisuunnittelija Lorna vei sydämeni jo päätyessäni hänen Instagram-tilillensä ihan ensimmäistä kertaa. Lornassa on jotain kovin samaistuttavaa – en todella osaa sanoa mitä, mutta jotain todella sympaattista.

Arvostan kovasti Lornan hassua maanläheisyyttä – vaikka suurin osa asusteista onkin luksusvaatemerkkien, yhdistää nainen ne useimmiten edullisempien merkkien kuten esimerkiksi Zaran tai oman InTheStyle.com mallistonsa vaatteisiin. Tämä on tyypillistä kaikelle Lornan tekemiselle; ristiriitaisen rento ja välitön tapa yhdistää melko tuhlaileva elämäntyyli johonkin kovin samaistuttavaan ja tavalliseen.

Lornan tyyli perustuu vaatekaapin todellisiin kulmakiviin; yksinkertaisiin klassikkovaatteisiin mustassa, valkoisessa, sinisessä ja beigessä… Klassikot puolestaan yhdsitetään kunkin sesongin kuumimpiin trendeihin. Voin taata, että jokaisesta vaatekaapista löytyy jotain samankaltaista – mikä johtaakin siihen, että Lornan asuista on kovin helppo inspiroitua. Jos koskaan on tyylillisesti hukassa oleva olo, auttaa pikavisiitti Lornan Instagram-tilille aina.

Lornan Instagramia pääsette seurailemaan @lornaluxe. Suosittelen lämpimästi!

asda

// This was supposed to be last Sunday’s post, but since my scheduling failed I thought I’d publish it later anyway! I already shared my love for Lorna Luxe in my previous post about my favourite Instagrammers, however felt that her impeccable style also deserved its very own post. The former airhostess, current full time influencer and designer Lorna stole my heart ever since I first spotted her on Instagram. In all her extravagantness there is something oddly relatable about her – I don’t know what, but I absolutely love it.

I really appreciate Lorna’s down-to-earthness – she wears a lot of luxury brand accessories, but mostly combines them with high street pieces form Zara or her own line for InTheStyle.com. This is something that is typical for more or less everything that she does; a relaxed and cool way of combining quite an extravagant lifestyle with something incredibly approachable and normal. In a world where many of the most successful influencers seem to take their five star hotel stays and dinners, exclusive bags and designer dresses for granted it’s somehow refreshing to see someone be as excited and grateful about it as at least I’d be.

Lorna wear’s the basics of the basics, simple cuts in black, white, blue and beige, and then combines these clothes with the trendier pieces of each season… I can guarantee that everyone owns something similar to what she wears – which leads to that her style is super easy to get inspired of. If ever I feel lost in my own style, Lorna Luxe’s account is one that I find myself visiting most frequently.

You can follow Lorna on her Instagram page @lornaluxe. Warmly recommend!

All photos from Lorna Luxe’s Instagram page @lornaluxe.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s