5 BOOKS I’VE READ LATELY

Lukuharrastukseni jatkuu edelleen, ja ajattelin, että nyt olisi hyvä kohta jakaa kanssanne viisi suosikkiani viime aikoina lukemistani kirjoista.

Stephen Fry: Mythos. Mythos oli yksi viihdyttämistä kirjoista pitkään aikaan! Olen aina ollut kiinnostunut kreikkalaisesta mytologiasta ja Stephen Fryn kirja oli hauska ja helppo tapa saada pintaraapaisu sen sisältämiin tarinoihin. Kirja on todella hauskasti kirjoitettu, ja sillä saa tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: viihdyttävää lukemista, mutta myös paljon uutta ja yleissivistävää tietoa.

Sarah Langford: In Your Defence. Suosittelen tätä kaikille brittiläisten oikeusjärjestelmästä tai ihan vain erilaisista, koskettavista ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Sarah Langfordin kirja oli helppo- ja nopealukuinen, viihdyttävä ja monella tapaa inspiroiva.

Pajtim Statovic: Bolla. Pajtim Statovicin Bolla taitaa olla tämän vuoden kirjatapaus. Siitä lähtien, kun kirjasta ensimmäisiä kertoja kuulin Ronja Salmen Insta-stooreista ja Helsingin Sanomien kirja-arvostelusta, tiesin, että se oli luettava. Kirja oli intensiivinen, kaunis ja monella tapaa järkyttävä. Parasta Bollassa oli Statovicin mestarillinen kielenkäyttö – kieli oli harvinaislaatuisen riipaisevaa, juuri sellaista, mistä kovasti pidän. Odotan innolla, että pääsen tarttuman Statovcin aikaisempiin kirjoihin, Kissani Jugoslavia ja Tiranan Sydän.

Mikhail Bulgakov: Saatana Saapuu Moskovaan. Saatana saapuu Moskovaan oli yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, joita olen lukenut pitkään aikaan. Venäläiset klassikot liitetään useimmiten Tolstoihin ja Dostojevskiin, mutta tämä oli jotain täysin erilaista. Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa kirjoitettu ja sitä epäsuorasti kuvaava kertomus sisältää rakkaustarinan, raamatullisen sivukertomuksen sekä niin monia erikoisia ja hassuja tapahtumia, etten edes tiedä mistä aloittaa. Hämmentävä, outo, kummallinen ja kaunis ovat vain muutamia sanoja, joilla kirjaa voisi kuvailla. Parhaat kirjat jäävät kaivertamaan mieltä ja jättävät tarpeen tulla uudestaan luetuiksi, enkä malta odottaa, että saan tarttua tähän uudestaan.

Andy Weir: Yksin Marsissa. Jos etsit jotain kevyttä, helppoa ja viihdyttävää luettavaa, Yksin Marsissa on jotain sinulle. Myös Matt Damonin tähdittämä elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Tässä siis viisi keskenään hyvin erilaista, mutta lukemisen arvoista kirjaa! Jos suosikkeja pitää nostaa esiin, olivat Bolla ja Saatana Saapuu Moskovaan omaa luokkaansa. Seuraavana lukulistallani ovat kaksi elämäkertaa, joihin olen halunnut tarttua jo vuosien ajan: on aika tutustua kahden vahvan naisen, Tove Janssonin sekä Margaret Tatcherin elämiin.

sdfds

// My reading hobby is still going relatively strong, and I thought it could be a good time to share with you 5 great books I’ve read recently.

Mythos by Stephen Fry. Mythos was one the funniest books I’ve read in a while! I’ve always been interested in the story’s of Greek mythology and Stephen Fry’s book was a fun way to get a quick overview over all the stories it involves. The book is very amusingly written, and in a way it was the perfect two-in-one combo: fun to read, but also very educating and informative.

In Your Defence by Sarah Langford. For anyone interested in the British legal system or simply touching stories about different human destinies, Sarah Langford’s book was an easy and entertaining, but also very inspiring read.

Bolla by Pajtim Statovci. Bolla was one of the most hyped books this year, and ever since reading the first lines of the book in a praising review I was obsessed with reading it. The book was intense, it was beautiful, it was terrible. For me the best part was how extraordinarily beautifully it was written – the language is so special. The book has unfortunately not yet been translated into English, however Statovci’s two earlier novels My Cat Yugoslavia and Crossing have gotten raving reviews aswell and I can warmly recommend.

The Master and Margarita by Mikhail Bulgakov. This was the most fascinating book I’ve read in a long, long time. I usually relate Russian classics to Tolstoy and Dostoyevsky, but this was a completely different cup of tea. Written between 1928 and 1940, it’s a story of the devil visiting atheist Moscow. It involves a love story, a biblical substory and so many strange events I won’t even begin to tell about them. Confusing, strange, odd and beautiful are just a few words to begin to describe it. The best books are the ones that leave you wanting to read it again, and I can’t wait to grab this one for the second time.

The Martian by Andy Weir. If you’re looking for a light, easy, exciting and entertaining read The Martian is surely something for you. The movie (featuring Matt Damon, always a hit…) is also worth the watch!

Very different books, but I can recommend all of them! My favourites were Bolla and the Master and Margarita, so if you’re looking for a literary deep dive they are both truly worth reading. Next up on my reading list are two biographies I’ve been meaning to read for years – it’s time to get acquainted with the lives of two strong female figures: Finnish author Tove Jansson and the British legendary Iron lady Margaret Tatcher.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s