
Ihanaa tiistaita! Viikonloppu sujahti ohi pikavauhtia. Perjantai sujui harjoitusten merkeissä, mutta onneksi pääsin illaksi vanhempieni luokse juhlistamaan itsenäisyyspäivää ihanan illallisen ja Linnan Juhlien merkeissä. Kaikista kansallisista juhlapäivistä itsenäisyyspäivä taitaa kyllä olla suosikkini.
Lauantain ja sunnuntain ohjelma oli puolestaan hiukan vauhdikkaampi, sillä esiinnyin kumpanakin päivänä vanhassa kotikaupungissani Turussa. Oli ihanaa päästä esiintymään tuttuihin saleihin ja tutulle yleisölle. Kumpikin konsertti meni oikein mukavasti ja olin ennen kaikkea iloinen siitä, että sain taas ison osan kilpailuohjelmaani esitettyä. Pääsin myös testaamaan uutta esiintymismekkoani tositoimissa, ja täytyy sanoa, että olin tosi tyytyväinen. Ensi kerralla taidan tosin valita hiukan neutraalimmat, ehkäpä hopeiset kengät, mutta tällä kertaa jouluiset punaiset kengät olivat oikeastaan aika hauskat.
Sunnuntai-ilta kului viikonlopusta toipuessa nacho-vuoan ja elokuvan parissa. Usein tuntuu vaikealta vain löhöillä tekemättä mitään, mutta tällä kertaa koti oli kerrankin siisti ja koin saaneeni riittävästi aikaiseksi ihan vain nauttiakseni elämästä. Harvoin onnistun, mutta tällä kertaa löhöily oli aivan ihanaa 😀
asdasd
// Happy Tuesday! The weekend flew by faster than I expected! On Friday I celebrated the Finnish Independence day with a six hour long rehearsal with our pianist, followed by a delicious dinner with my family and by watching the annual Independence Day Ball. Out of all bank holidays, I must say the Independence Day might be my favourite.
For Saturday and Sunday the program was about to be a bit more intense. I had a concert booked for both days in my old home town, and it was a such a pleasure to perform in halls in which I’ve played throughout my childhood and teenage years and to an audience filled with so many familiar faces. Both concert were really nice and most importantly great experiences regarding my competition preparations. I also had the chance to try out my new dress, and I must say I love it! I think I might go for a more neutral, maybe silver coloured shoe next time, but I guess the red was fun and Christmassy enough for this occasion.
Sunday evening was spent recovering from the intense weekend with some taco gratin and by watching a movie. I normally struggle with just lying still and not doing anything, but for once everything was clean and I felt accomplished enough to just lie down on the couch and enjoy the evening. I rarely manage to make myself comfortable enough, but this time it truly was amazing 😀


