THE MAGIC OF BREAKS

Yksi niistä aiheista, jotka ovat kaikkein lähimpänä sydäntäni, ovat tauot. Paussit, aikalisät, lepohetket. Otettuani noin viikon verran taukoa ihan kaikesta tammikuun alussa, havahduin jälleen kerran toteamaan, miten älyttömän tärkeää on aina välillä ihan vain pysähtyä. Tauon jälkeen aloitin työnteon kuin uudelleen syntyneenä, uudella energialla, kevyemmällä kosketuksella, uudella luovuudella, motivaatiolla ja katseella tulevaisuuteen, joka kaikesta huolimatta on aika valoisa.

One of the topics closest to my heart are breaks. Pauses, spaces for breathing, rests. After taking a proper one week break from everything I usually have to do I once again woke up to realize how incredibly important it is to stop every once in a while and just rest. After my break I started playing again completely refreshed, with new energy, a lighter touch, new creativity, a new drive and new eyes for all the good things coming ahead.

Olen ollut tunnollinen suorittaja ihan pienestä pitäen, ja taukojen ja vapaapäivien pitäminen aiheutti todella pitkään huonoa omatuntoa. Suorittaminen ja asioiden eteen työskenteleminen on jossain määrin opittua: minua on aina kannustettu tekemään parhaani niin koulun kuin myös harrastusten eteen, ja olenkin ihan valtavan kiitollinen nuoruudessa kehittyneestä työmoraalista. Kuitenkin olen havahtunut huomaamaan, että suhteeni rentoutumiseen ja lepäämiseen on pitkään ollut aika epäterve. Vapaapäivinä ja -iltoina tuntuu aina siltä, kuin voisin tehdä jotain hyödyllisempää. Vähitellen olen kuitenkin tehnyt tietoisen päätöksen opetella lepäämään tuntematta siitä syyllisyyttä.

I’ve been a conscientious accomplisher ever since childhood, and having a break or a day off used to make me feel guilty for a really, really long time – and still does occasionally. Accomplishing and working towards goals is to some extent learnt behaviour: I’ve always been encouraged to do my best at both school and hobbies. I’m incredibly grateful for the work ethic I’ve developed, however have during the past few years realised my relation to relaxing has been quite unhealthy. When I rest I always feel like I have to do something useful instead. After reflecting on my restlessness I’ve made it a conscious project to force myself to just do nothing every once in a while.

Olen aina tiennyt kuka ja minkälainen ihminen haluan olla. Olen periksiantamaton, sitkeä, ja jatkan silloinkin, kun kaikki on huonosti ja tuntuu siltä kuin löisin päätä seinään. Kun epäonnistun tai en saa jotain asiaa onnistumaan, en siltikään anna periksi, vaan nousen vaan ylös ja jatkan. Jossain määrin sisukkuutta voi varmasti pitää hyvänä ja hyödyllisenä piirteenä, mutta missä kulkee periksiantamattomuuden ja epäterveen itsepäisyyden raja? Pitääkö aina jaksaa jatkaa?

I have always had quite a clear vision of who and what kind of a person I want to be. I am persistent, I am never a quitter, I keep on going even when things suck and I feel like I am beating my head in a wall. When I feel like I can’t do it, I still don’t quit, but simply get up and continue. Resilience and persistence are obviously good qualities, but it is important to understand that there are times when you should just stop and give yourself a break.

Surullisinta on mielestäni se, että tämänkaltainen jaksamiskulttuurin ihannointi ja työkeskeinen ajattelumaailma on se, johon nykypäivänä kannustetaan aina enemmän ja enemmän. Sosiaalisessa mediassa törmään, en vain kuukausittain tai viikoittain, vaan päivittäin erilaisiin artikkeleihin joissa kannustetaan loputtomaan työntekoon, periksiantamattomuuteen, vähemällä unella pärjäämiseen ja kivun ja väsymyksen selättämiseen. On trendikästä elää hektistä elämää! Menestyvät ihmiset eivät pysähdy, eivät nuku (hello, 5 AM club!), eivät lomaile; menestyvät ihmiset tekevät mitä tahansa päästäkseen huipulle. He menevät askeleen pidemmälle, he asettavat tavoitteita ja tekevät loputtomasti töitä ne saavuttaakseen, he nousevat ylös silloinkin kun se tuntuu mahdottomalta.

The worst part is, this is the kind of ideology we are encouraged to keep up more and more. It’s not once a month, or a week, but daily that I come across quotes on Instagram, Facebook or other social medias encouraging endless work, not quitting, sleeping less, getting up when you can’t and other similar things. These days it’s simply trendy to live an eventful, hectic life. Successful people don’t stop, don’t sleep, belong to the 5 AM club, don’t take holidays; successful people do whatever it takes to be successful. They are the ones to walk the extra mile, they are the ones to set goals and work hard to reach them, they are the ones who get up when they can’t, they are the ones who cry but do it anyway.

“Ainoa kunnianhimoasi merkittävämpi asia on halukkuutesi tehdä töitä menestyksesi eteen” sekä “Kahteen asiaat voit vaikuttaa: omaan asenteeseesi ja työpanokseesi” ovat vain kaksi (hiukan kömpelöhkösti käännettyä 😀 ) esimerkkiä niistä lauselmista, joihin tunnun törmäävän jatkuvasti. Kuten varmasti moni näitä lauseita suoltavien tilien seuraaja, nautin suorittamisesta ja asioiden saavuttamisesta ja ammennan näistä lauseista usein uutta inspiraatiota ja motivaatiota työn tekemiseen. Koen kuitenkin ihan valtavan tärkeäksi sen, että keskustelua rauhasta, rentoutumisesta ja loman pitämisestä ylläpidettäisiin näiden ajatusten lomassa. Levosta ja rauhasta puhutaan ihan liian vähän, ja välillä tuntuu, että unohdetaan täysin, mikä valtava merkitys tauolla ja kunnon unella voi olla elämässä.

“You’ve got to be willing to do what others won’t in order to achieve greateness”, “The only thing more crucial than your desire to succeed is your willingness to work for it” and “There are two things you have total control of: your attitude and your effort” are just a few quotes that I came by during just one day. One could argue I just follow the wrong accounts – but for a fact I sometimes find these quotes a bit inspirational. But what I would like for everyone – and in particular the people following these accounts – to realise is that there are times when less is more and rest is more. We talk about rest and peace way too little in today’s society and seem to forget what a huge impact that little break and proper sleep can have on your life. I love working hard and reaching for things, but am able to completely forget about breaking unless someone reminds about them.

Jossain määrin täytyy tottakai myöntää, että on asioita, joiden aikaan saaminen vaatii vähän ylimääräistä työtä, ja joskus täytyy ihan oikeasti vaan jatkaa vaikka kaikki menisi päin prinkkalaa. Siitä huolimatta haluaisin rohkaista ihan jokaista oikeasti pysähtymään aina välillä ja pitämään pidemmän tauon. Vaikka asioiden tavoitteleminen ja saavuttaminen on parhaillaan aivan ihanaa, on elämässä paljon muutakin. Minulle pysähtyminen ja rentoutuminen ovat osoittautuneet kehittymisen tärkeimmiksi työvälineiksi. Teen rankkoja työrupeamia, ja paiskin töitä enemmän kuin edes jaksaisin, mutta jollen rupeamien päätteeksi pidä taukoa ja hengähdä, kaikki työ on turhaa. Aivot tarvitsevat aikaa käsitellä opittua ja keho aikaa palautua.

I guess to some extent getting great things done require the extra mile, and sometimes indeed one just has to suck it up and do it even though life sucks. But what I would like to encourage everyone to do, would be to stop every once in a while and take that break and enjoy life, because turns out; it’s so much more than just work! For me stopping and just relaxing has turned out to be the single most important asset for development. I make these crazy spurts, work my butt off and spend more time alone working than anyone else I know, but unless I then take that break and breathe it’s all useless. Our brain needs time to catch up and our body needs time to recover.

Tästä piti tulla huomattavan paljon lyhyempi ja ytimekkämpi postaus, mutta päätyikin olemaan vähän sitä sun tätä, pahoittelut siis siitä! Näin kevään kiireisimpään aikaan haluaisin kuitenkin sanoa, että silloinkin kun tauon pitäminen ja pysähtyminen tuntuu mahdottomalta, saattaa sen pitäminen silti olla juuri sitä, mitä tarvitset. Maailma ei kaadu vaikka pysähtyisit, ja vannon, että pysähtyessäsi ilman huonoa omaatuntoa ja salliessasi itsellesi kunnollisen hengähdyshetken, palaat takaisin parempana kuin koskaan.

I was intending for this to be a much more concise post with better points, but it ended up being a bit rambly, but who cares! What I just want to say, is that if you – much like me – feel like you can’t take a break and you feel like you can’t stop, it’s not true. The world won’t fall apart if you do, and I swear, when you take a break without guilt and allow yourself to just stop and breathe for a second, you’ll come back better than ever. Because that, my friend, is the magic of breaks.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s