
Tässä vaiheessa ei taida enää olla mikään salaisuus, että rakastan listoja, ja koska edellisestä Friday list-postauksesta on kulunut jo yli vuosi (!!!) ajattelin laittaa konseptin käyttöön uudestaan.
Perjantain asu. Kuvista poiketen pukeudun tänään valkoiseen kauluspaitaan ja mustiin pukuhousuihin yhdistettynä punaiseen huulipunaan. Yksinkertainen ja klassinen kombo, joka toimii aina!
Mitä kuuntelet tänään? Podcasteja! Rakastan musiikin kuuntelemista, mutta tuntuu aina vaikealta kuunnella mitään pitkän harjoittelupäivän jälkeen ja siksi päädynkin yhä useammin podcastejen pariin.
Perjantain fiilis. Fiilis on tänään paljon tasapainoisempi kuin esimerkiksi viikko sitten, mutta toisaalta myös hiukan stressaantunut, koska tämä taitaa olla viimeinen rauhallinen viikonloppu vähään aikaan. Ensi viikonloppuna muutamme ja siitä lähteekin käyntiin kahden kuukauden hektinen työputki eikä tahti taida hidastua kuin väliaikaisesti joskus toukokuun alussa. Nautin ihan super paljon töiden tekemisestä tällä hetkellä, mutta huolehdin ehkä hiukan siitä, miten kummassa saan kouluhommat hoidettua kaiken muun rinnalla.
Viikonlopun suunnitelmat. Haluaisin saada harjoiteltua niin paljon kuin mahdollista ja toisaalta myös saattaa loppuun muuttopakkaukset. Lisäksi olisi kiva nähdä kavereita, joten ehkä menen sulkapalloilemaan lauantaina tai yksille joku ilta.
Viikon hauskoin tapahtuma. Sain kivan kesätyön! Työ ei vielä ole 100% varma, mutta luulen, että homma saadaan maaliin ensi viikon alussa. Työ on juuri sitä, mitä toivoin: toimistotyö, jotain ihan uutta ja lisäksi ihan super lähellä tulevaa asuntoamme.
Lisäksi kävin toisissa harjoituksissani Kansallisoopperalla ja olin ihan onneni kukkuloilla. Rakastan soittamaamme musiikkia sydämen pohjasta, ja vaikka välillä podenkin vähän suorituspaineita, nautin itse soittamisesta ihan valtavasti. Lisäksi kaikki ovat olleet ihan käsittämättömän ystävällisiä minulle läpi alkuvuoden, ja olen saanut niin monta kilttiä ja ystävällistä kommenttia, avuntarjousta ja tervehdystä pelkästään kuluneen viikon aikana, etten oikein voi olla kuin kiitollinen.
Mitä tällä viikolla on ollut mielessä? Olen miettinyt paljon sitä, miten elämä muotoutuu tietynlaiseksi, sitä, miten en voi kontrolloida kaikkea vaikka miten haluaisin ja sitä, miten kaikki taitaa loppujen lopuksi olla omien valintojemme summaa. Yritän tällä hetkellä päättää tarttuakko kaikkiin niihin ihaniin mahdollisuuksiin, jotka ilmaantuvat ja katsoa mitä tapahtuu, vaiko vaihtoehtoisesti tehdä päätös ja vaihtaa elämänsuuntaa ihan kokonaan. Kaikki vaihtoehtoni taitavat olla ihan hyviä, mutta tuntuu vaikealta päättää, kumpi johtaa parempaan lopputulokseen.
Kaiken kaikkiaan tämä oli kiva viikko. Asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan, mistä olen tosi kiitollinen. Kuten aikaisemmin mainitsin, kuluneet kuukaudet ovat olleet hiukan rankkoja ja siksi yritänkin iloita kaikista pienistä ihanista asioista niin paljon kuin vain mahdollista. Seuraavaksi kuitenkin viikonlopun viettoon. Hauskaa viikonloppua teille kaikille!
asda
// It is no secret I’m a huge fan of lists, and since it’s been a while (over a year!!!) since my last Friday list I thought why not try the concept again! So, what’s up?
What are you wearing today? Unlike the pictures I am wearing red lipstick for a change, a white shirt and black suit pants! Simple, classic but works every time!
What are you listening to today? Podcasts all the way! As much as I enjoy listening to music, I find it hard to listen to anything after a full day of practice and have ended up listening to more and more podcasts lately.
What’s your mood today? I feel a bit more balanced than I did a week ago, but also slightly stressed because I feel this weekend is the last calm before the storm 😀 After next week we move, and I have two full months of hectic work ahead of me and know the tempo will only slow down a bit in the beginning of May before speeding up again for the summer. I enjoy working so much at the moment, but am a bit stressed about how I’ll manage to balance school with the rest.
What are your plans for the weekend? I want to practice as much as possible and to do my best to finish most of my packing for the move so I don’t have to think about it after the weekend. I’d also like to see some friends, so perhaps I’ll go playing badminton on Saturday or grab a drink in the evening.
What’s the nicest thing that happen during the week? I might have gotten myself a fun summer job! It’s not 100% sure yet, but I think it will be sure by the beginning of next week. It’s exactly what I wanted: in an office, something completely new and close to our new apartment.
In addition, I had my second rehearsal back at the National Opera and enjoyed it so much. I love the music we play and although I sometimes feel a bit stressed to do well enough, I also enjoy the actual playing so much. In addition people have been almost overwhelmingly nice to me during this spring, and I’ve had so many surprising bump-ins and greetings this week I can’t be anything but grateful.
What have you been thinking about this week? About how our lives are shaped. About how I can’t be in control of everything no matter how I wish I could, about how it’s a lot about the choices we make. Currently I’m balancing between just grabbing all the many opportunities coming my way and seeing what happens or optionally just deciding to change direction completely. I know all my options are relatively good, but it’s hard to choose which one will make me the happiest in the long run.
Over all this was a really good week. Things are constantly going towards the better which I feel so grateful for. As I mentioned it hasn’t been just fun and games during the past months, so I try to grab all the bright things coming along and making the most of them. There is so much to be happy about so I’ll do my best to focus all energy on that! I wish all of you a fantastic weekend!




