TREASURES

Paras asia pakollisessa kotona oleskelussa ja toisaalta siinä, että olen taas onnistunut kahmimaan itselleni niin paljon tekemistä, ettei aikaa netti-shoppailulle ole, on se, että olen päätynyt kaivelemaan niin siskoni kuin myös omia vaatekaappejani ja löytänyt vaikka mitä vanhoja aarteita! Kaapeista on löytynyt paljon kivoja vaatteita, jotka alun perin olin ajatellut viedä kirppikselle tai lahjoittanut siskolleni. Yksi ikuisista kädenväännön aiheistamme onkin se, saako jo lahjoitettuja vanhoja vaatteita ottaa takaisin… Eipä kai saisi, mutta joskus niin silti käy, haha. Kaksi vaatekappaletta, jotka olen aiemmin antanut pois ja nyt pihistänyt takaisin, ovat tämän postauksen ihana viininpunainen midi-hame ja siihen sopiva Ralph Laurenin laukku.

Vaikka olen aiemmin antanut laukun pois, pidän sitä siltikin yhtenä kauneimmista asusteistani. Jostain syystä olen kuitenkin aina kokenut, että muita kuin mustia, ruskeita tai valkoisia asusteita on tosi vaikea käyttää. Missä, miten ja minkä kanssa tuntuu olevan kysymys, johon on yllättävän hankala vastata… Isot ovat ongelmat… 😀 Tässä postauksessa kuitenkin yhdistelmä, joka mielestäni toimii ihanasti, nimittäin viininpunainen yhdistettynä viininpunaiseen – rakastan! Samainen kombo löytyy myös tästä viisi vuotta vanhasta postauksesta. Kummasta pidätte enemmän? Itse pidän kovasti kummastakin, mutta pakko sanoa että tämän postauksen asu tuntuu ehkä nykyään raikkaammalta!

Tänään suunnitelmanani on seuraavaksi saada kirjoitettua gradua noin tunnin ajan, sitten viilettää lastenhoitoon ja illalla kirjoittaa vielä tunti. Edellisestä harjoittelemattomasta päivästä on jo aikaa ja niinpä ajattelin pitää sen tänään. Millaisia suunnitelmia teillä on tälle keskiviikolle? 🙂

sdfsfd

The best part of a) staying at home a lot and b) still keeping too busy to shop online is that I’ve ended up digging and discovering in both mine and my sister’s wardrobe! I’ve discovered a lot of old fun pieces that I’ve either intended to take to a second hand shop or have previously donated to my sister. One of our eternal topics of quarrelling is whether or not one can take back old clothes which were given away earlier… I guess not, but it happens, lol. Two of the pieces I’ve previously given her but then re-discovered are the burgundy coloured midi-skirt and the matching Ralph Lauren bag seen in this post.

Despite previously giving it away, I still consider the bag to be one of the most beautiful accessories I own. However, for some reason I’ve always struggled a bit with accessories that aren’t black, brown or white. How to wear them, with what and where seems to be the question? Who knows!? These are the kinds of hugely important questions I am forced to deal with in my daily life – can you imagine! 😀 Anyway, a favourite combination is and is most likely to remain this burgundy-on-burgundy combo: love it! Another five year old outfit featuring the same two pieces can be found in this post. Which look do you prefer? Personally I love both, but must say the outfit of this post feels more fresh these days.

My plan for today is to try to get an hour done of writing on my thesis now, then go babysit for the day and then get another hour of writing done in the evening! I decided to have a practice free day for a change, as it’s been a while since last! What kinds of plans do you have for your Wednesday?

Shirt – Zara // Skirt – Vila // Bag – Ralph Lauren // Shoes – Femme STHLM

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s