GLOBAL LAW

Tämän postauksen kirjoittamisesta olen unelmoinut vuosikaudet. Tuntuu ihan uskomattoman ihanalta saadaa vihdoin jakaa kanssanne, että alan tulevana syksynä opiskelemaan kansainvälistä oikeutta Tilburgin yliopistossa Hollannissa heidän nopeutetussa, kaksi vuotta kestävässä LLB-ohjelmassaan.

Hiukan taustaa: vaikka olen juuri saamassa musiikin maisteriani valmiiksi, olen jo pitkään haaveillut oikeustieteiden opiskelemisesta. 19-vuotiaana minua haastateltiin paikalliseen sanomalehteen vuoden IB-ylioppilaana ja sain vastata kysymykseen siitä, mitä haluaisin tehdä elämässäni seuraavaksi. Yksinkertainen ja luonnollisestikin erittäin läpimietitty vastaukseni (not) oli, että tähtään seuraavaksi musiikin maisterin ja oikeustieteiden tohtorin tutkintoihin. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten ison palan olin ottamassa purtavakseni ja miten hankalaa kaikki tulisi satunnaisesti olemaan, mutta siitä huolimata tuntuu tosi kivalta nyt kertoa, että olen vihdoin ottamassa toista askelta kohti tuota 19-vuotiaana asettamaani tavoitetta. Tohtorintutkinto saanee odottaa aika kauan, mutta maisteri siintää kyllä heti kandin jälkeen tavoitteissani.

Oikeustieteiden opiskelu on unelmieni täyttymys. Hyppy tähän uuteen ja tuntemattomaan on ollut suunnitelmissa jo monen vuoden ajan, mutta on siitä huolimatta aiheuttanut harmillisen paljon itkua ja hammasten kiristelyä. On ollut vaikeaa hyväksyä, että tätä unelmaa tavoitellakseni minun on vähennettävä soittoa, ja että työt ammattimuusikkona jäävät ainakin osittain. Vaikka ajatus tuntuu edelleen haikealta, voin kuitenkin vihdoin rehellisesti sanoa olevani tälle niin, niin valmis ja olevani niin, niin innoissani. Valinta tuntuu vihdoin 100 % oikealta, ja kaikki tuntuu järkevältä isommassakin mittakaavassa. Vihdoin!

Koronatilanteesta johtuen tulen opiskelemaan ainakin ensimmäisen lukukauden Suomesta käsin. Tästä olen rehellisesti sanottua aika kiitollinen. Yliopisto tarjoaisi mahdollisuuden lähiopetukseen kerran viikossa, mutta koska tiedän, miten yksinäistä alkutaival uudessa maassa voi muutenkin olla, olen ihan tyytyväinen siihen, että saan olla Suomessa vielä muutaman kuukauden. Lisäksi epäilen jääväni ulkomaille moneksi vuodeksi, ja siksi iloitsenkin myös siitä, että saan olla lähellä perhettäni vielä muutaman kuukauden kauemmin.

Luonnoksistani löytyy useita tähän aiheeseen liittyviä postauksia, enkä malta odottaa, että pääsen jakamaan niitä kanssanne. Tulossa on muun muassa pohdintaa siitä, miksi päädyin tekemään vielä toisen tutkinnon, miksi haluan opiskella nimenomaan oikeustieteitä, ja miltä tuntuu lopettaa ammattilaistasolla soittaminen. Tähän loppuun totean kuitenkin ihan vain sen, että vitsi tuntuu hyvältä. Ihanaa!

sadas

This, my friends, is a post I’ve been hoping to write for years. I’m absolutely thrilled to share these news with you, namely: next fall I’ll start studying Global Law at Tilburg University in Holland in their 2 year LLB Fast Track program.

Let me give you some background: although I’m about to finish my master’s in Music this fall, I’ve been dreaming of studying law aswell for a long, long time. When I was 19 I was interviewed for our local newspaper in honor of the graduation of my high school class and asked what I wanted to do next. The simple and obviously very though through answer (not) of this miss too-ambitious-for-her-own-good was: “Next I’ll become a Master in Music and aim for a PhD in Law”. Saying that I was completely clueless as to how strugglesome it was going to be occasionally, BUT nevertheless, here I am, about to take a second step towards that goal. I suspect the PhD will have to wait for a couple of decades or so, but nevertheless I’m set to have another master’s finished within a few years.

Studying Law is a dream come true for me. Taking this leap has been an ongoing process for years, unfortunately in many ways a very difficult and strugglesome one. Giving up playing on a professional level feels melancholic, but finally I can honestly say I am so, so ready and so, so excited for this. It finally feels 100 % right and it finally makes sense in the big picture. Finally! 

Due to the corona situation I’ll be doing at least the first semester from Finland, and I must admit I really don’t mind. We’ve been given the option to start in Tilburg already this fall with on campus lectures once a week, but given the current Corona situation and knowing how lonely moving to a completely new country can be I am more than fine with staying in Finland for a couple more months. As I suspect I’ll stay abroad for many years to come I also don’t mind being closer to my family for a few months longer.

I have many posts written about this in my drafts and I can’t wait to share all of them with you. Amongst other topics I’ll talk more about why I choose to get myself another degree, why I chose to study Law and what it feels like letting go of playing violin on a professional level. For now I’ll however just say this: I am so happy and this feels so right.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s