Sivusin kunnianhimon ja lepäämisen suhdetta keväällä taukojen tärkeyttä käsitelleessä postauksessani. Törmättyäni amerikkalaisen kirjailija Mitch Albomin aiheeseen liittyviin ajatuksiin Thrive Globalin Instagram-tilillä, olen kuitenkin päätynyt pohtimaan aihetta lisää ja siksi ajattelinkin, että voisin vielä jatkaa tästä suosikkiaiheestani vähän eri näkökulmasta! Syksyn alettua huomaan kahmivani itselleni aina vain isompaa työmäärää, ja niinpä aihe tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kuin ehkä koskaan ennen.

I sided this topic in my post on the magic of breaks last spring, and have shared many times before how difficult it is for me to just stop and take a break every once in a while. As I find myself loading myself with more and more work for the fall, the topic seems to be more current than ever. After running over a quote by American author Mitch Albom on Thrive Global’s Instagram page that inspired a lot of thoughts in me, I thought I’d continue with this favourite topic of mine again, this time from a slightly different perspective.

Olen kunnianhimoinen. Vaikka minua voi varmasti kuvailla monilla muillakin sanoilla, on yksi elämäni suuntaa ainakin tällä hetkellä määrittävimmistä piirteistäni kunnianhimoni, kilpailuviettisyyteni sekä tavoiteellisuuteni. Olen monella tapaa tosi kiitollinen näistä piirteistä, mutta viime aikoina olen myös tullut pohtineeksi sitä, millaista elämää ne johtavat minut elämään ja mitä oikeasti haluan elämältäni. Millainen ihminen haluan olla? Mitä merkityksellinen elämä tarkoittaa juuri minulle?

I’m ambitious. I can surely be described by many other words as well, but I’m quite sure that whoever you ask will tell you one of my most defining qualities is my ambition, competitiveness, drivenness and how goal oriented I am. It’s in many ways a blessing and a trait I’m very grateful for, but recently I’ve come to think a lot about what kind of a life these traits are pushing me to live. Am I happy with my choices? What do I consider important in life, who do I want to be and what actually is the life I want to live? What will be enough for me? What am I ready to give to get where I want? What is more important for me: a career or a future family? What does a fulfilling life mean to me?

“Kunnianhimo hiipii luoksesi, ja tuntuu siltä kuin pilvet vähitellen pimentäisivät taivaan. Et koskaan huomaa ensimmäistä tai toista pilveä, mutta yhtenä päivänä vain toteat pilvien peittäneen taakseen kaiken auringonvalon.”

Kuluneina kuukausina olen havahtunut toteamaan jälleen kerran, etten ihan oikeasti osaa pysähtyä ja ottaa taukoa. Kirjoitin keväällä postauksen taukojen tärkeydestä, ja vaikka seison jokaisen kirjoittamani sanan takana ja pyrin elämään ajatusteni mukaan, huomaan sen olevan ihan valtavan vaikeaa. On tosi vaikeaa sanoa ei töille, ja siksi päädynkin kerta toisensa jälkeen täyttämään kalenterini niin ääriään myöten täyteen, ettei aikaa muulle kuin töiden tekemiselle oikeasti ole. Koronatilanteen alkaessa maaliskuussa, olin hetkellisesti tosi kiitollinen sen tuomasta hiljaisuudesta ja rauhasta. Rauhaa kesti noin viikon verran, ennen kuin ehdin taas täyttämään päiväni tekemisellä aamusta iltaan.

asda

“Ambition sneaks up on you and it’s kind of like clouds that move into the sky. You never notice the first cloud or the second cloud, you just sort of notice one day that I can’t see the sun anymore.”

During the past half year I’ve come to realise I have no idea how to stop and break. I wrote a post on the importance of breaks, but have come to discover I am somehow incapable of taking them myself. I struggle with saying no to work, and have a tendency to fill my schedule to its fullest if ever there is room for anything extra. When the quarantine period started I was momentarily grateful for the peace and quiet it brought to my life. Two weeks later I had managed to re-create a schedule that filled my days from morning to evening – once again. I haven’t taken a proper break in a year, and as I look ahead, I can’t see myself doing that anytime soon either.

Nyt edessä siintää mahdollisesti elämäni kiireisin vuosi. Jäljellä on vielä toinen tutkintokonsertti, jonka ohella opiskelen samalla oikeustieteitä etänä Tilburgin yliopistossa. Unelmoin ranskankielen opinnoista, ylimääräisistä johtamisen kursseista, säännöllisestä liikuntarutiinista sekä edes jonkinlaisesta sosiaalisesta elämästä. Haluaisin mielelläni käydä edes satunnaisesti töissä, jotta opintotuet riittäisivät kattamaan vielä muutaman vuoden opinnot. Salainen unelmani, joka on ainoa mainituista, jota suostun lykkäämään tältä erää, on väitöskirjan aloittaminen graduni jatkoksi. Ymmärrätte ehkä, mitä tarkoitan… Unelmia ja tavoitteita tuntuu olevan loputtomasti, ja tuntuu vaikealta olla tavoittelematta kaikkea yhdellä kertaa.

Now ahead of me lies possibly the most hectic year so far. I’ll have one more master’s concert to complete and I’ve started a second degree. Simultaneously I find myself dreaming about finally picking up French again, about signing up for additional leadership courses, about continuing a work-out routine that I’ll hopefully be able to uphold for the rest of my life and about maintaining an acceptable social life. I’d really like to be able to work a bit on the side of all this. The only dream I’m willing to postpone for now, is elongating and continuing my masters thesis towards a PhD. You get the drill… The dreams and goals are endless, and I find it so hard to stop myself from reaching for all of it at once.

Joskus pohdin, miltä elämäni näyttäisi, jos pysähtyisin hetkeksi ja ottaisin vähän rennommin. Samalla toisenlaista elämää on tosi vaikea kuvitella. Mielestäni on ihanaa tavoitella asioita, oppia uutta ja ottaa askelia eteenpäin kohti valoisampaa, kiinnostavampaa ja kiehtovampaa tulevaisuutta. Hankala kysymys onkin: miten kieltäytyä asioista, joiden tiedän hyödyttävän minua tulevaisuudessa? Mikä on liika? Mistä voi kieltäytyä ja mistä pitää kieltäytyä?

I sometimes wonder what my life would look like if I stopped and chilled out for a second, but at the same time I find it hard to picture another way to live. I love thriving, I love learning and I love taking steps towards a brighter and more interesting and fascinating future. The struggle I face is: when I realize the workload is getting out of hand, how do I say no to things I know will benefit me in the future? What is too much? What can I say no to and what should I say no to?

“Aina silloin tällöin, jokin luonnonvoima saa auringon loistamaan pilvipeitteen läpi. – – Kerran joku näytti kuinka pilviseksi kunnianhimoni oli tehnyt maailmani. On kuitenkin huomattavan paljon haastavampaa huomata pilvisyys yksin”.

Kuten aiemmin olen maininnut pitkä ja paljon merkinnyt parisuhde päättyi viime syksynä. Kun nyt olen taas omillani ja vastuussa vain itsestäni, olen pohtinut paljon suhdettani rauhaan, hiljaisuuteen ja rentoutumiseen. Parisuhde toi elämääni monia hyviä asioita, mutta elämääni ehkä eniten muuttanut asia oli rentoutumaan oppiminen. En koskaan katso sarjoja yksin, en koskaan vain makoile sängyssä yksin, en koskaan mene yksin pitkille kävelyille ihan vaan kävelemisen ilosta. Jonkun muun kanssa rentoutuminen oli ensimmäistä kertaa elämässäni helppoa ja luontevaa. En potenut huonoa omaatuntoa ja huomasin voivani paremmin kuin pitkiin aikoihin.

asdsa

“If you’re blessed then once in a while some force of nature brings that sun and brusts it through. – – Someone was once able to show me how cloudy ambition had made my world. However the challenge is greater that you have to do it on your own”.

An important aspect in this reflection has been my newly discovered singlehood (or singleship or whatever you wanna call it, lol). After finding myself on my own and fully responsible for only me, myself and I again, I’ve come to reflect a lot on peace, quiet and relaxing. A relationship brought many good things into my life, and one of the most re-defining things for me was learning how to relax. I never watch series on my own, I never just lie in bed alone, I never go on long walks just for the sake of it. With someone it was suddenly easy and natural, and for the first time maybe ever I didn’t feel guilty for doing nothing at all.

Parisuhde osoittautui tuoksi Mitch Albomin kuvaamaksi luonnonvoimaksi, joka sai auringon paistamaan kunnianhimon ja työnteon pimentämältä taivaalta. Nyt, kun olen jälleen omillani, huomaan myöntäväni itselleni, että tuon valon löytäminen on yllättävän vaikeaa. Miten työntää työn ja loputtoman kunnianhimon aiheuttamat pilvet pois taivaalta ja oppia lepäämään itsekseen, tuntuu olevan yllättävän vaikea kysymys 😀

The relationship was the force of nature that burst through all that ambition and hard work, and somehow showed me all the light that was outside of it. Now, that I’m alone I find myself admitting it’s actually quite hard to find that light on your own and it’s hard to take a break. Turns out the one thing I honestly suck at is at just taking it easy. How to be the one to bring the sunlight in your own life is far from as easy as I thought it would be – in particular when I seem to reach for every single beautiful cloud in sight, haha 😀

Toinen näkökulma parisuhteisiin liittyvässä keskustelussa on se, että se tavallaan muuttaa ainakin omaa lähestymistapaani elämää kohtaan. Sinkkuna tärkein ja keskeisin asia elämässäni on oma tulevaisuuteni. Omillani teen töitä ennen kaikkea oman, valoisamman tulevaisuuden eteen, ja tuo tulevaisuus antaa elämälleni ikään kuin merkityksen. Parisuhteessa tuo merkitys jakaantuu ihmissuhteen ja oman tulevaisuuden välille. Vaikka olenkin itsenäinen, on yhteisen tulevaisuuden rakentaminen erilaista. Parisuhde ei sinänsä vähennä tavoitteellisuuttani, mutta yksinkertaisesti tasapainoittaa ja pehmentää itselle kahmimaani työmäärää ja painetta.

Another point of view that I’ve come to reflect on is the following. My goals and perspective towards life differ quite considerably between being in a relationship and being single. When I’m on my own the only thing that matters is my own future. When I’m alone I work first and foremost to build the most fascinating possible future that I can imagine for myself, and working towards that future is the main thing that gives me drive and purpose.

When I’m with someone that purpose is divided. The only thing that matters isn’t only all that work and all of those goals. Instead, caring for and being the best I can be for someone else becomes an equally important part of that purpose. It doesn’t decreas my drivenness but simply softens the work load and preassure I put on myself.

Henkilökohtaisesti koin ihmissuhteen tuoman tasapainon johtaneen paljon merkityksellisempään ja terveellisempään tapaan elää. Toivoisinkin kovasti, että onnistuisin luomaan samankaltaisen ei-tavoitteista riippuvan merkityksen omaan itsenäiseen elämääni. Keskeinen kysymys onkin: miten pitää kiinni ja saavuttaa tuo rauha ja merkitys kaiken omaa sinkkuuttani määrittävän työn, tavoitteellisuuden ja kunnianhimon keskellä?

Personally I find that purpose much more meaningful, rewarding, human and healthy. Since I feel I in general feel much better when I manage to bring myself the kind of balance that is not only based on work and accomplishment, the remaining question seems to be: how can I hold on to and build that balance on my own?

Olisi ihanaa, jos näihin retorisiin kysymyksiin olisi selkeä ja konkreettinen vastaus. Vaikkei yhtä hyvää vastausta tunnu löytyvän, olen silti päätynyt seuraavaan: uusi projektini on toimivamman työ-vapaa-aika-tasapainon luominen. Olen jo monen vuoden ajan pitänyt kiinni siitä, että niin kauan kun nukun ja syön riittävästi homma toimii, mutta mitä jos se ei riitäkään? Elämän ei kuitenkaan pitäisi olla pelkästään työtä ja välttämättömien tarpeiden täyttämistä, vaan siitä pitäisi jollain tapaa onnistua myös nauttimaan. Vaikka nautinkin loputtoman paljon työn tekemisestä ja asioiden tavoittelemisesta, on silti myönnettävä, etteivät nämä kaksi asiaa riitä rakentamaan merkitykselliseltä tuntuvaa elämää. Viihdyn hyvin yksin ja itsenäisenä, mutta jollain tapaa on opeteltava antamaan tilaa ja aikaa myös ystäville ja hauskanpidolle. Siispä, olkoon loppuvuoden tavoite järkkymätön omaan itseeni perustuvan rauhan ja työ-vapaa-aika-tasapainon löytäminen. Kippis sille.

I wish I had clear and concrete answers to all these rhetorical questions I keep on presenting. However, what I’ve come down to for now is this: a new project for me this fall is going to be to strive towards creating a better functioning work-life-balance on my own. I’ve held on to that as long as I eat and sleep enough I’ll be fine, but have lately come to realise that that might not be quite enough after all. Life isn’t supposed to be only about work and filling the necessary needs, but should be enjoyed. Although I enjoy working and striving towards all kinds of goals more than most, I also have to admit that that is not enough to live a fulfilling life. So, may the main goal this year be to find an unwavering peace and a stable work-life balance, all on my own. Cheers to that.

Both quotes by Mitch Albom for Thrive.