GLOBAL LAW FAST TRACK – THE FIRST SEMESTER

Tästä aiheesta on tosi kiva kirjoittaa! Kuten olen aiemmin kertonut, aloitin opinnot Tilburgin yliopiston Global Law Fast Track-ohjelmassa viime syksynä. Lakiopinnot ovat olleet pitkäaikainen haaveeni, mutta uuteen hyppääminen ja ammattiviulistin uran taaksejättäminen ei ollut helppo päätös, ja niinpä haaveen toteuttamisessa on kulunut jokunen vuosi. Uskallettuani vihdoin luottaa intuitiooni, tartuin vihdoin tilaisuuteen, enkä aidosti ja oikeasti…

FORWARD

Ihanaa viikonloppua ja terveiset junasta matkalla kohti Turkua! Koska ensi viikolla alkaa viimeinen viikkoa lomaa opinnoistani, ajattelin tähän väliin ottaa viikonlopun vapaata ja ihan vain nautiskella elämästä ilman sen kummempia huolia ja murheita. Muutama rästitehtävä on vielä tekemättä, mutta ensi viikolla ehdin ihan varmasti saada nekin valmiiksi. Maisemanvaihdos tekee joka tapauksessa enemmän kuin hyvää. Vaikka…

2020 ROUNDUP

Täältä tulee lupailemani tiivistelmä vuodestani 2020! Vaikka koko vuotta leimasi jossain määrin menneiden perään haikailu, on ihanaa huomata näitä kuvia katsellessa, että siihen mahtui siitä huolimatta myös tosi monia tosi onnellisia hetkiä. Here comes the 2020 roundup I promised earlier! Although the year had its downsides, I find it quite delightful to look at these…

2020

Vihdoin on aika kurkistaa viimeistä kertaa vuoteen 2020 – parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä! Joulu tuli ja meni, ja pääsin takaisin töihin oopperalle, mikä on pitänyt minut kiireisenä tähän asti, mutta nyt on aika pitää vähän lomaa. Nyt siis vuorossa lyhyt pohdinta siitä, mitä vuodesta 2020 jäi käteen, ennen kuin jaan kanssanne vielä…