Nyt se vihdoin iski – nimittäin inspiraatio kirjoittaa! Kaikki ei-kouluun liittyvä kirjoittaminen on tuntunut tosi vastentahtoiselta jo pitkään, ja vaikka tänne blogin puolelle on ollut kova kaipaus, on ollut vaikea keksiä mitään sanottavaa. Tällä viikolla yliopistoni Hollannissa ilmoitti kuitenkin vihdoin suosituksensa tulevan syyslukukauden vaihto-opintojen suhteen, ja laukaisi sen myötä jonkunlaisen kirjoituslukon! Lopputulos ei täyttänyt odotuksiani, sillä koulu tyytyi lähinnä toteamaa, että opiskelijat ovat vapaita lähtemään, jos siltä tuntuu – omalla vastuullansa 😀 Olin toivonut koulun tekevän seuraavia siirtojani koskevat päätökset puolestani, mutta koska lopputulema näyttää perustuvan pitkälti siihen, mitä itse haluan, ajauduinkin yllättäen pitkästä aikaa pohtimaan vähän syvemmin tulevaisuudenhaaveitani ja -tavoitteitani. Jäädäkkö Suomeen jatkamaan etäopintoja vai lähteäkkö Pariisiin vaihtoon pandemiatilanteen hankaloitumisenkin uhalla – siinäpä kuulkaa vasta kysymys!

Ah – it’s been such a long time since I last felt for writing anything proper and now the inspiration finally struck me again! This week our university finally confirmed their recommendations for the outgoing exchange students in terms of the fall semester of 2021. The outcome: we’re free to do as we please but carry full responsibility as to how it plays out 😀 Not exactly ideal given that I had hoped for the universe to take this decision for me, haha. However, as the final decision of whether to stay in Finland studying online even next fall or instead leaving to Paris to continue my studies despite the risk of the pandemic continuing appeared to come down to what I want, I was pushed into the process of a bit of healthy self-reflection as to what my next goals and dreams are.

Viime aikoina olen ollut hassussa jumissa. Olen edelleen valtavan onnellinen siitä, miten tyytyväinen olen uuteen alaani ja siitä, miten oikealla polulla koen olevani. Tämän uuden selkeyden ja tytyyväisyyden ohelle on kuitenkin ilmaantunut jokseenkin hämmentävä tunne siitä, että kaikki, mistä olen aina unelmoinut on yhtäkkiä saavutettavissa. Vaikka tunne on toki aivan ihana, se on myös jollain tapaa hämmentävä. Mitä jännittävää selkeässä standardipolussa on?

Tiedän toki, ettei mitään tule ottaa itsestäänselvyytenä ja että tavoitteideni saavuttaminen tulee vaatimaan vielä paljon työtä ja onnea, mutta samaan aikaan en näe, miksi en niiden saavuttamisessa onnistuisi. Tiedän myös, ettei esimerkiksi ihmissuhteisiin liittyviä tavoitteita voi suunnitella ja etteivät niiden kaltaiset haaveet välttämättä toteudu suunnitelmieni mukaan – jos ollenkaan. Samalla uskon kuitenkin, että kunhan saan luotua omannäköisen elämän, johon olen tyytyväinen, myös arvokkaat ihmissuhteet tulevat sen mukana.

I’ve felt a bit stuck lately. I’m still ecstatically happy with my choice of study and feel so rightly placed it’s almost overwhelming – in particularly given how misplaced and lost I felt for many, many years. Alongsides this sudden clarity I somehow feel like all the things I always wanted are suddenly within my reach and although it’s obviously a wonderful feeling to have, it’s also somehow… strange. Where’s the excitement and surprise in having the standard path laid out for you? Obviously I know, first of all, that nothing should be taken for granted and that the things that I want will take a lot of hard work and luck to be achieved, but at the same time, I can see no reason why I wouldn’t succeed in my endeavours in one way or another. Secondly, I am of course aware that there are a lot of things such as relationships which I cannot plan and have play out exactly the way I want, but then again: as long as I figure out my life and feel content in it, I am quite certain valuable human connections will follow. And well, if not, I’m fairly amused even by own company already as it is, lol (my jokes are incomparable to say the least…) 😀

Päivitän säännöllisin väliajoin yhden, viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden suunnitelmia ja tavoitteita sisältäviä listojani (#ElänHetkessä 😀 ). On samaan aikaan ihanaa ja vähän pelottavaa uskaltaa olla ensimmäistä kertaa elämässäni melko varma siitä, että pystyn niistä suurimman osan saavuttamaan. Koska tavoitteeni kuitenkin ovat lähinnä ohjenuoria, joiden ympärille monenlainen erilainen tarina voi rakentua, olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, minkä version tästä tarinasta itse asiassa haluan rakentaa. Mitä polkua haluan seurata, minkä version unelmistani oikeastaan haluan toteuttaa?

Vahvistussähköpostin kilahtaessa sähköpostiini viime viikon lopulla tajusin, etten ihan itsekään osaa vastata näihin kysymyksiin. Valitsenko mieluummin ulkomaille muuttamiseen sisältyvän jännityksen ja odottamattomuuden, vai priorisoinko mieluummin Suomeen jäämiseen sisältyvää turvaa ja varmuutta vielä yhden lukukauden, tai miksei koko loppuelämän ajan?

I update my 1, 5, 10 and now 15 year plans and goals regularly (greetings from miss Spontaneous herself… 😀 ), and it’s equally wonderful and terrifying to say that I am quite confident I can achieve all of them. However, since these plans and goals create merely a framework and a set of guidelines according to which I try to proceed, a number of different storylines can be built around them. That, my friends, is where my current feeling of confusion comes in. The relevant questions have become: Which version of my story do I want? In what setting do I want my plans to play out and goals to be achieved? Which path do I want to pursue?

As the confirmation e-mail popped into my inbox last week I realised: I don’t have an exact answer to these questions. Do I want the adventure of moving abroad and seeing whatever the world has to offer, or do I in fact want the safe and surely very good option of staying in Finland for another semester – if not for a lifetime? What would be the right choice?

Suomeen jäämiseen liittyy useita hyviä puolia. Tällä hetkellä kaikkein houkuttavin, lyhyen aikavälin näkökulma on se, että uskon saavani syksyksi harjoittelupaikan. Uran kannalta harjoittelupaikka olisi hieno mahdollisuus ja edistäisi työllistymismahdollisuuksiani ensi kesää ja tulevaisuutta ajatellen huomattavasti.

The benefits of staying in Finland are many. For me, the most evident one on a short term perspective is the opportunity to land a prospective internship here during the fall, which careerwise would be very beneficial and surely facilitate my chances of catching a great traineeship and other entry-level opportunities next summer and beyond.

Mitä vaurauteen ja vakauteen tulee, hyvän peruselämän rakentaminen urineen, koteineen ja lapsineen saattaa monessa tapauksessa olla paljon helpompaa täältä käsin kuin muilla mailla seikkaillen. Mutta toisaalta: mitä jännittävää siinä on? Koen edelleen niin suurta kutsumusta kohti uutta ja tuntematonta ja mahdollisuutta uurtaa omaa uraa kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta, että sen sivuuttaminen tuntuisi virheeltä. Jos oikisopintojen pariin siirtyminen jotain opetti, oli se omaan vatsatuntumaan luottaminen: sitä kannattaa seurata.

Furthermore, on a long term, with regards to wealth and stability, there is a chance that staying in Finland and building a good quality standard life with a career, a home and a couple of kids would lead to a much more champagne-full life than what a life flying around abroad ever will. But then again: where’s the excitement in that? I still feel such a calling for new things, for paving my ways far away from all other support nets and everything else. Neglecting that call would feel like a mistake. If my switch to law taught me anything, it’s to always trust your gut and follow your heart – it will turn out right.

Pelkään yllättävän paljon jumahtavani tänne. Mitä pitempään jään, sitä enemmän juurrun, ja sitä vaikeammalta lähteminen tuntuu. Miksi sitten niin kovasti haluan lähteä? Vaikka olenkin etenkin viime aikoina rakastunut Helsinkiin ihan uudella tavalla, en jotenkin kovista yrityksistäni huolimatta osaa mieltää tätä lopulliseksi asuinpaikakseni – ainakaan nyt. Jos nyt jään lopullisesti, tulen aina kaipaamaan jotain muuta ja pohtimaan, mitä kaikkea elämällä olisi vielä voinut olla tarjottavana. Lähdön koittaessa palaan varmasti takaisin aikanaan, mutta koska olen nyt täysin sitoutumaton mihinkään ja kehenkään ajankohta lähteä tuntuu melko otolliselta.

Simultaneously, however, I am terrified – and I mean that quite literally – of getting stuck here. I love Finland and the more years run by the more concretely aware I become of the many benefits our social security system and societal structure in general has in terms of building a balanced happy life where creating a successful career is made possible even with a family and life on the side. I fear that the longer I stay, the more accustomed I get to staying, and the harder it will feel to actually leave. Simultaneously, as much as I love Helsinki, it simply just doesn’t feel like my final destination – at least for now. If I now stay here for the rest of my life, I will never be satisfied and will always hold on to unasked and -answered questions.

Älkääkä nyt ymmärtäkö minua väärin: Suomeen jäämisessä ei ole mitään väärää. Rakastan Suomea sydämeni pohjasta ja vuosi vuodelta tulen yhä tietoisemmaksi siitä, miten huomattavia etuja sosiaaliturvajärjestelmämme ja yhteiskuntarakenteemme meille mahdollistaa etenkin tasapainoisen, moniulotteisen elämän suhteen. Täällä, jos jossain, uran, perheen ja elämän tasapainoinen yhdistäminen on mahdollista. Jos olisin järkevä, priorisoisin Suomeen jäämisen kaiken muun edelle. Fakta on kuitenkin se, että tällä hetkellä haluan ja tarvitsen vielä vähän enemmän. Kaipaan haasteita ja kaipaan kansainvälistä ympäristöä. Kaipaan omaa polkua ja odottamattomia käänteitä.

Don’t get me wrong: There is nothing wrong with staying and building a life here. God knows: if I were sensible that is precisely what I’d do. However the fact is I want and need more. I long for challenges, I long for thriving in an international environment, I long for the feeling of not knowing if I can or cannot achieve something but still trying because if I can, damn it will be good. And that is what brings us to the next point

Nyt tarjoutuu mitä oivallisin tilaisuus ihan vain lähteä, vähät välittää Suomessa pysymisen parhaista puolista ja Pariisiin muuttamiseen liittyvistä riskeistä – alkuperäisen suunnitelmani mukaan. Ajatus houkuttelee, mutta samalla järkevä puoleni muistuttaa Suomeen jäämiseen liittyvistä taloudellista ja uraan liittyvistä hyvistä puolista. Samalla on mahdollista – ehkä jopa todennäköistä – että Suomeen jääminen tulee aina olemaan se kaikkein järkevin vaihtoehto, ja että jollen nyt tartu tilaisuuteen, en koskaan lähde. ‘Rohkea rokan syö, pelkuri peltohiiren‘ kuuluu vanha kunnon sananlasku. Tässä kohtaa elämää taitaa olla oikea hetki tarttua tilaisuuteen, ottaa riski ja suunnata kohti uutta ja tuntematonta.

I now have the opportunity to just leave – as has been my intention for the past year. Screw whatever benefits staying in Finland has and the risks that moving to Paris in an uncertain pandemic situation involves! The idea tempts me, but at the same time the sensible side in me reminds me of that staying in Finland makes so much more sense financially and careerwise. Simultaneously, there is a chance – even a likelihood – that this will always be the case, and if I don’t take the risk now, then I’ll never leave. Cliche white-girl quote coming up: ‘Those who don’t take risks don’t drink champagne’. I very much hope to be in the group of people who will drink those bottles of post-risk champagne, and for now this seems to be quite a good shot for a more fascinating, surprising, eventful and exciting life direction than staying does.

Ja siksipä, riippumatta siitä, miten järki yrittää kolkuttaa takaraivossa muistuttaen Suomen monista, monista hyvistä puolista, totuus on se, että kaipaan vielä jotain lisää. Siksipä, pitkien pohdintojen jälkeen olen päättänyt hypätä kohti uutta ja tuntematonta, pitää peukut pystyssä ja muuttaa Pariisiin elokuun lopussa.

And therefore, no matter how my sensible mind tries to twist and turn it and no matter how many times I list the benefits living in Finland has, the fact is: I still want more. Thus, after twisting, turning, pondering and wondering, I have decided to embrace the risk, jump into the unknown, keep my fingers crossed for a good outcome and just settle myself on moving to Paris in the end of August.

Päätösten tekeminen on ihanaa ja nyt on helpottunut fiilis. Olen kaivannut uutta alkua ja tyhjää lukua täynnä uusia tuttavuuksia ja itsenäisyyttä jo lähes kahden vuoden ajan. Tätä tarvitsen, ja nyt, jos koskaan, olen sille myös valmis. Kippis siis sille. Ja hei – hyvää Pariisi kontenttia odotellessa! 😀

Now that the decision has been made it feels good. I’ve longed for a re-start, a new, empty chapter full of new acquaintances, being on my own, and managing my life completely independently for almost two years now. This is what I need and am more ready for now than I have ever been. Cheers to that. And hey – looking forward to all the great Paris content coming up! 😀