STEPPING IT UP

Jee – ensimmäisestä työviikosta selvitty! Kaikki on ollut kovin jännittävää, olen jo nyt oppinut vaikka ja mitä, ja kaiken kaikkeaan on vain tosi, tosi onnekas, kiitollinen ja etuoikeutettu olo siitä, että olen saanut näin hienon mahdollisuuden sukeltaa aineettomien oikeuksien maailmaan ehkäpä kaikkein optimaalisimmassa mahdollisessa ympäristössä jo näin aikaisessa vaiheessa opintojani. Tehtäväni ovat käytännönläheisiä ja sallivat ihanan paljon vapautta ja luovuutta, mikä on ihan parasta. Seuraavasta neljästä kuukaudesta tulee ihan varmasti tosi inspiroivaa ja opettavaista aikaa!

Ensi viikolla on jälleen uusien haasteiden aika, kun Future Talents-ohjelma, johon pääsen ottamaan osaa, alkaa. 22 opiskelijaa ympäri Suomen otettiin mukaan ohjelmaan ja yhdessä pääsemme käsittelemään ja kehittämään eri juristin uraan liittyviä näkökulmia. Olisi ollut ihanaa päästä osallistumaan ohjelmaan ihan paikan päällä Helsingin toimistolla, mutta valitettavasti kaikki ohjelmaan liittyvät aktiviteetit järjestetään tänä vuonna etänä. Tästäkin huolimatta on joka tapauksessa innostavaa päästä kuulemaan alan huipuilta, mitä taitoja Suomessa toimivalta huippujuristilta vaaditaan. Pääsen henkilökohtaisesti pohtimaan alaa yhdessä IP-oikeuden asiantuntijan kanssa ja tuntuu ihanalta päästä reflektoimaan jo oppimaani ja tulevaa yhdessä alan ammattilaisen kanssa.

Mitä muuhun elämään tulee, edessä siintää myös viimeinen viikko ennen opintojen jatkumista. Olen ollut tosi kiitollinen siitä, millainen tästä elokuusta loppujen lopuksi tuli. Olen saanut ottaa vastaan uudet asiat ja muutokset yksi viikko kerrallaan, ja nyt tuntuu hyvältä astua taas uuteen lukuvuoteen. Tästä se lähtee! Vaikka minulla on mahdollisuus kotitoimistoon nykyisessä kodissani, olen päättänyt jatkaa työskentelyä mahdollisimman paljon muualla kuin kotona. Neljän seinän sisälle lukittautuminen ei tee hyvää kenellekään, ja jos aion selvitä tästä taivaallisen mutta samalla hirvityttävän täysinäisestä lukukaudesta tarvitsen jokaisen pienen energian, järjen ja inspiraation murusen, jonka millään vain saan kaavittua itselleni. Let’s do this!

asdsa

// Yay – I made it through my very first week of new work. It’s all been so exciting, I’ve learnt so much already and just in general feel so, so lucky to have this fantastic opportunity to dive into the world of intellectual property law in probably the most ideal setting possible so early on in my studies. My duties are very hands-on and allow for quite a lot of creativity and freedom, which I absolutely love. The upcoming 3.5 months are for sure going to turn out inspiring!

Next week some more new things are coming up as the Future Talents program I’m taking part in is starting. 22 students around Finland were admitted to the program and together we will have the opportunity to reflect on three different aspects of the legal profession: Skills, Talks and Career. I would’ve absolutely loved to join the program present at the Helsinki offices, but unfortunately this time the entire program – as almost everything else – is hosted online. Nevertheless it will be exciting to hear from the best of the best what it takes to become a top lawyer in Finland. My personal guide is an IP law specialist and I look forward to further deepening my knowledge on matters related to the field also through this experience.

In other news this is also my last week prior to my law school studies re-starting again. I’ve been very pleased with the way August turned out: I’ve had one week at a time to adapt to everything new, and now genuinely feel ready to step into another semester. Let the madness begin! Although I now have something of a home office to work in I decided to keep on working and studying somewhere outside my home. Staying inside four walls isn’t the best thing for your mental health, and if I’m going to tackle this heavenly hectic hell of a semester I’ll need every inch of energy, sanity and inspiration I can. Here we go!

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s