Tässä taitaa nyt tulla ainakin toistaiseksi epätodellisin ja ihanin uutinen, mitä olen koskaan saanut kertoa, kirjoittaa ja jakaa: Jos kaikki menee hyvin, ensi syksynä, puolen vuoden Pariisissa suoritettujen vaihto-opintojen ja L.L.B.-tutkinnon loppuunsaattamisen sekä Helsingissä vietetyn kesän jälkeen, jatkan (ja toivottavasti saatan lopullisesti loppuun) tutkinto-opintoni unelmieni kaupungissa ja maailman kulttuurin keskipisteessä: New Yorkissa. Mainitsin keväällä mahdollisesti hakevani erästä isoa apurahaa, ja näin puolisen vuotta myöhemmin voinkin ilokseni kertoa, että todella uskaltauduin hakemaan rahoitusta ja sitä myös sain. En kerta kaikkiaan vieläkään pysty uskomaan, että onnistuin, mutta niin siinä nyt vain pääsi käymään!

New York on aina ollut minulle jollain tapaa unelmien kaupunki. Se on ollut osa haaveitani ja tavoitteitani tosi kauan, mutta siellä asuminen, opiskelu ja työskentely on tuntunut niin kaukaiselta ja epärealistiselta, että olin osittain jo hyväksynyt, ettei tämä unelma kenties koskaan toteudu. Kaupunki on ollut osa 10-vuoden tavoitelistaani, pitklälti vain, koska miksi ei, mutta en olisi eläessäni uskonut, että se oikeasti käy toteen – puhumattakaan näin pian! Pohjimmiltaan kyseessä on tietenkin ihan vain muutto kaupungista, maasta ja mantereelta toiselle opintojen perässä, mutta samaan aikaan kyse on hyvin pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta. Se tuntuu tosi epätodelliselta.

Vaikka olenkin tällä hetkellä aika hämmentynyt isojen, tulevien muutosten aiheuttaman tunnemylläkän keskellä, päällimmäisenä on kuitenkin ihan valtavan iso kiitollisuus. Mitä olenkaan tehnyt ansaitakseni tällaisen mahdollisuuden!

Kuluneina vuosina on aina välillä tuntunut siltä kuin tietyt asiat elämässä olisivat menneet ihan pieleen ilman, että olisin itse saanut mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun yhtään. Isoilta ja vaikeilta tuntuneiden asioiden ja muutosten äärellä on ollut välillä tosi voimaton olo. Vaikka uralla ja opinnoissani on tapahtunut tosi, tosi ihania asioita, henkilökohtaisen elämän puolella on välillä ollut aikamoista rämpimistä. Kaiken keskellä etenkin pikkusiskoni on kuitenkin jaksanut muistuttaa, että asiat aina kääntyvät parempaan suuntaan jossain kohtaan. Yksikään paha uni ei kestä ikuisuutta, ja pitkän, pimeän ja hankalan kauden päässä odottaa aina valoisampi aikakausi.

Nyt löydän yllättäen itseni jälleen sellaisesta kohtaa elämää, jossa joudun ihan oikeasti nipistämään itseäni aina välillä tarkistaakseni, etten elä jossain tosi hyvässä unessa, ja jossa jälleen kerran pohdin, onko tämäkin onni liian hyvää ollakseen totta. Vaikka tämäkin askel eteenpäin on hyvin pitkälti ura- ja opintokeskeinen, totuus on silti se, että edessä odottaa ihan valtavan iso muutos myös henkilökohtaisessa elämässäni. Tässä ei ole pelkästään kyse uusista tuulista ja uudesta, jännittävästä suunnasta eteenpäin, vaan myös elämäni toistaiseksi suurimman haaveen toteutumisesta.

Nyt, kotona Suomessa istuessani, kaikki nämä isot askeleet eteen päin ja muutot maasta ja mantereelta toiselle tuntuvat kovin kaukaisilta ja epätodellisilta – melkein unenomaisilta. Siitä huolimatta totuus on se – ainakin jos sähköpostejani on uskominen – että alle neljän kuukauden päästä suuntana on Pariisi ja alle vuoden päästä talsin pitkin New Yorkin katuja.

Saadessani toteuttaa toistaiseksi suurimmat haaveeni, taitaa olla aika taas kasvaa ja kehittää uusia, isompia, haastavampia ja vielä epätodellisemmalta tuntuvia haaveita. Tässä hetkessä en osaa vielä yhtään sanoa, mihin tähtäisin kaiken tämän jälkeen, mutta olen melko varma, että New Yorkin kaltainen unelmoijien kaupunki on täydellinen paikka noiden tulevien haaveiden kehittämiseen.

Ja vielä lopuksi täytyy ehkä vielä kerran todeta: En voi vieläkään uskoa, että kaikki tämä on totta!

asdas

This is probably the single most surreal thing I’ve ever gotten to say, write or share, but here goes: If everything goes well, next fall, after half a year in Paris finishing my L.L.B. and spending the summer back in Helsinki, I’ll be continuing (and hopefully fully completing) my degree studies in the city of my dreams, the cultural capital of the world, the city that never sleeps and the place of which they say if you can make it there you can make it anywhere – New York. I mentioned  the possibility of applying for a significant scholarship in a post last spring, and after half a year it turns out: I applied for it and got it. I can’t believe I did it – but here I am! 

New York has always been “the city” for me. It’s been part of my dreams and goals for forever, but even the thought of this dream coming true has been so distant and surreal I had kind of accepted it may never come true. It’s been part of my 10 year goal list, mainly just because why not, but never did I ever think it would come true – at least not this suddenly and early on in life! Obviously this is just moving from one country (and continent!!!) to another after studies, but at the same time, this is something I’ve been secretly dreaming of for years and for it to suddenly come true feels simply surreal.

Although I’m currently quite overwhelmed with an incredibly wide range of feelings, the one topping it all is one of gratitude. What have I done to deserve this kind of a once-in-a-lifetime opportunity!

There have been many moments in the past years where I’ve felt everything has suddenly been flipped completely upside down and gone wrong without me having the tiniest chance to fix things the way I’d like to. Although there have been a lot of really, really wonderful things happening in my life career and studywise, on a personal level it’s honestly been quite a struggle from time to time. In the middle of it all, what in particular my sister has kept on insisting is that eventually things will turn around and get better. No bad dream lasts forever, and after a tunnel of darkness and struggles there will always be light.

Now, suddenly, I’m again finding myself at a point in life, where I have to pinch myself every now and then just to ask “Can this even be true” and where I find myself wondering whether this happiness too is too good to be true. Although this, too, is a very heavily career and study related step forward, the truth is nevertheless that this is a gigantic change in my personal life as well. Not only is this a significant change of winds and turn of directions, but also the realisation of perhaps the biggest dream I’ve ever dared to have.

Already last year I felt a page starting to turn in my life. I like to think of life in book chapters and volumes, and in that context: If this is the second volume of the novel of my life – which I’m pretty sure it is – then this is the point where things really start to escalate. I feel it in my fingers (I feel it in my toes… lol). I know there is so much to come, and am so excited to see whatever is in store for me. 

Currently, sitting at home in Finland, all of these big steps forward and moves from one country and continent to another feel distant and unreal – almost as if I just had a really good dream. Nevertheless – at least if my e-mail inbox is to be believed – in less than four months I’m heading to Paris, and in less than a year I’ll be off to New York!

Getting to check off the biggest goals I’ve so far had on my goal list means it’s also time to grow and move on to new, even bigger, challenging and more far-reaching dreams. At this place and time I don’t know what to set my mind up to next, but I am pretty sure that the city that never sleeps, and the place of which they say that if you make it there you can make it anywhere will be the right location for just that! ,

That being said… Ohmygod, still can’t believe I’m writing this, lol.