Tervehdys! On hullumpiakin tapoja palata blogin pariin kuin todeta muuttaneensa New Yorkiin, vai mitä?

Elämä on tällä hetkellä aika kivaa. Uskomattoman kiireisen kevään ja kesän jälkeen olen täällä, rytmi on hiukan rauhallisempi ja se tuntuu ihanalta. Yritän jollain tapaa saada itseni ymmärtämään, että jollain käsittämättömällä tavalla unelma, jota pidin aina aivan liian kunnianhimoisena edes unelmoidakseni siitä, kävi odottamatta toteen, ja että viime torstaista lähtien ihan aikuisten oikeasti asun New Yorkissa! Muutto tuntuu epätodelliselta, ja yhtä aikaan jollain tapaa hassun loogiselta ja itsestään selvältä. Tottakai asun täällä, näin tässä pitikin käydä! Naiivia ja kliseistä tai ei – tämä tuntuu oikealta, eikä edes millään naiivilla tai kliseisellä tavalla.

Ensimmäiset päivät ovat kuluneet pitkälti uutta kotia metsästäen. Vuokrahinnat ovat mielipuolisen korkeat täällä (naurettavan korkeat), ja on ärsyttävän haastavaa yrittää löytää edes jotain, joka vastaisi edes hiukan toiveitani jo äärimmilleen venytetyn budjettini puitteissa (haluaisin ikkunan, kohtuullisen sijainnin, hyväkuntoisen huoneen, sekä edes jokseenkin normaalit kämppikset…). Etsintä jatkuu, ja yritän pitää peukut pystyssä toivoen, että edes jossain kohtaa löytyisi jotain, mikä tuntuisi edes hiukan kodilta. Tässä kämpässä olisi tarkoitus asustella seuraavat kaksi vuotta, joten en haluaisi luovuttaa ainakaan ihan liian helposti.

Etsintä siis jatkuu, uusi aikakausi elämässä on alkanut ja toivon, että ehtisin tämän myötä raportoida tännekin hiukan aikaista säännöllisemmin! Nähdään pian – ainakin toivon näin!

Asda

// Toodiloo… No way to get back to your good old blog like announcing you moved to New York, right?

Life is great, I had the most hectic spring and summer ever, but now I’m here! I’m doing my best to wrap my head around the fact that somehow the one dream I always held too far-fetched to even be concretely dreamt of suddenly out of the blue came true and that from Thursday onwards I can at least semi-officially call New York my home! It feels surreal, and at the same time insanely logical, obvious and self-explanatory. Of course I live here, that’s what was always supposed to happen! Naive and cliche or not – it feels right, and not even in a naive or cliche way.

My first days here so far have been filled with apartment hunts. Rental prices are insane (worse than bad), and it’s hard to find anything that would even remotely sufficiently check my boxes within my already relatively stretched price range (window, good location, clean, not terribly strange roommates…). The work continues and I keep my fingers crossed eventually there will be an apartment that swoops me even a bit off my feet. I’m looking for a place that would feel even slightly like a home for the upcoming two-or-so years so I’d like not to give up too easily.

The hunt continues, a new chapter in life has begun and I hope I’ll be able to report a bit more regularly also here! See you soon – or at least so I hope!