26

Tadaaaa! Tänään on juhlapäivä – on nimittäin 8. päivä heinäkuuta, eli syntymäpäiväni! Joku joskus väitti, että olisin synttäri-ihminen, mutta en rehellisesti sanottuna voisi vähempää välittää: syntymäpäivät ovat mielestäni lähinnä vain mitä oivallisin hetki luoda katse hetkeksi menneeseen ja toisaalta myös tulevaan. Sen lisäksi syntymäpäivät ovat ennen kaikkea aivan erinomainen syy juhlia – ja sellaisia syitä…

25

Olen kirjoitellut tätä postausta jo kuukausien ajan ja yrittänyt kuvitella, miltä elämä tulee näyttämään, kun vihdoin täytän 25. Olen odottanut vuoden päättymistä jo iät ja ajat, ja olen – uskomatonta, mutta totta – ihan valtavan kiitollinen siitä, että saan vihdoin viimein täyttää vuosia 😀 24 ei todella ollut minun vuoteni. En ole koskaan itkenyt yhtä…

24

Ihanaa, ihanaa syntymäpäivää – minulle! Syntymäpäivinä olen aina nauttinut tietystä aikakauden päättymisen tunteesta. Synttärit osuvat sopivasti keskelle kesää kohtaan, jolloin kulunut työ-/kouluvuosi on saatu päätökseen ja uutta odotetaan alkavaksi. Ajankohta on täydellinen pienelle reflektoinnille! Millainen kulunut vuosi oli? Saavutinko asettamiani tavoitteita? Olenko tyytyväinen siihen, missä olen tällä hetkellä elämässäni? Vuoteni 23-vuotiaana oli kaikin puolin hyvä….